mites rakennus

viime aikoina olen kuullut erään jos toisenkin kerran kysymyksen "mitenkäs se rakennus"? tai jotain sinne päin. kysymyksessä ei ole mitään vikaa, mukavaa että kiinnostaa, mutta siihen on vain hieman hankalaa vastata.

ensinnäkin pitää analysoida pikaisesti miten syvällisen vastauksen kysyjä haluaa, eli kiinnostaako häntä ihan oikeasti, vai kysytäänkö vaan kysymisen takia. minähän en kovin syvällistä vastausta osaa antaa, selitän aina jotakin tosi "ammattimaista", kuten että "jotainhan sinne seinille on naulailtu".
todellisuudessa sisälle on nyt laiteltu styroxeja, niiden alle jäi paljon putkia, onneksi muistivat putkien päät kuitenkin jättää näkyviin. ja vielä pitäisi styroxien päälle laittaa putkea vaikka kuinka, saati sitten ne putket mitä pihalle maahan kaivellaan. yhtä putkea.
mutta nyt tiedän että lämmin vesi tulee punaista putkea pitkin ja sinistä pitkin tulee kylmä vesi. minä kun luulin että ne tulee yhtä ja samaa putkea pitkin.
putkien jälkeen kai pääsisi lattian valamaan ja sitten kai sitä taas pitäisi jotain vähän näkyvämpää alkaa tulla taas...
että semmosta rakennukselle.

vihreää

Voi kuinka tykkään tästä keväästä. Ja metsästä. Meillä on vähän omaa metsää, jonne on tullut melkein kesä. Siellä voi kävellä t-paidassa ja tutkailla kesän tuloa. Voi olla ihan hiljaa ja kuunnella metsän ääniä. Ripinöitä, rapinoita, sihinöitä ja suhinoita. Metsässä asuu perhe Pyy. Tai luulisimme niin ainakin. Olemme törmänneet heihin useita kertoja, kerranpa äiti Pyy uskaltautui melkein rapun juureemme. Mutta. Tässäpä vähän melkein kesä fiilistelyä.

Se melkein kesä on se kun ei tarvitse takkia, ja voi ottaa kesäkengät jo käyttöön. Palajan taas kunhan maltan.

kuka minä olen

Valmistumispäiväni on varmistunut. Tai tarkennukseksi, se päivä jolloin minun pitäisi valmistua. Jotenkin tuo päivän varmistuminen on saanut minussa aikaan paljon kaikenlaista. Konkreettisesti olen älynnyt, ettei opiskelu jatkukaan loputtomiin. Kohta olen 16 viikkoa viettänyt harjoittelussa, ja olen oivaltanut että jotakin tällaista se työelämä on.
Jotakin kertoo myöskin kirjastomatkani, josta mukaani tarttui kirjat "Rankka kutsumus - Sairaanhoitajan päiväkirja" (Kaarina Davis) ja "Huomenna pannaan pussauskoppiin -eväitä tyttönä ja poikana kasvamisen haasteisiin syntymästä murrosikään" (Raisa Cacciatore). Opiskeluaikana en ole juuri joutanut muuta lukemaan, kuin oppikirjoja. Jotenkin en ole jaksanut edes kiinnostua muusta. Mutta nyt heräsin siihen todellisuuteen, että oikeasti minun pitäisi lukea paljon, että pysyn mukana ajassa. Minun on tiedettävä voiko sen kuukautiskupin kanssa mennä uimahalliin vai ei.
Davisin kirjasta löydän itseni vuodeosastolla toteuttamassa kutsumustani ihmisten auttamisesta. Onneksi olen huomannut tässä 3½ vuoden aikana, etten pysty yksin parantamaan maailmaa. Enkä edes kaksin. Mutta sen olen oppinut että "Pieni muutos on lisämuutos ja muutos lähtee minusta. Pieni, myönteinen liikahdus parempaan on aina lisämuutos, joka voi muuttaa toimintatapojani pysyvästi!"
Todellisuuteen heräsin myös kuullessani kysymyksen "oletko hakenut jo töitä?" -ai pitääkö niitä ihan hakeakin?!Tähän asti työt on hakeneet minut. Toisekseen sähköposti tulvii viestejä siitä, miten valmistumista sitten juhlitaan ja jaetaan henk.koht. sähköposti osoitteita, jotta voimme olla yhteydessä koulun loputtuakin.
Hei, ei tämä lopu vielä, eihän? En tiedä olenko siihen valmis. Minun pitäisi olla ihan kohta oikea terveydenhoitaja sekä sairaanhoitaja. Osaan kertoa kyllä, että kevät-tuuli on petollinen, eikä sen vuoksi vielä kannata olla shortseissa, mutta osaankohan ihan oikeasti muutakin.
Jouluun on vielä pitkä aika. Mutta todellisuudessa sehän on jo ihan ovella. Tuntuu kuin astuisin tyhjän päälle. Olisi niin turvallista jatkaa koulua loputtomiin, voisi aina suojautua sillä opiskelijan roolilla.
Vastuu, se on aika iso. Olenko valmis olemaan vastuussa jopa ihmishengistä omalla toiminnallani.
Ja voi miten kamalan pelottavalle kuullostaa olla sitten joskus "LAILLISTETTU terveydenhuoltoalan ammattilainen". Voisiko olla laillistamaton. Kai se olisi lainvastaista.
Oikeastihan olen ihan jo melkein aikuinenkin. Ja onhan tämä minun juttu ainakin toistaiseksi. Vaikka en tiedäkään mitä teen joulun jälkeen. Mutta sitä ennen on vielä aika monta isoakin juttua tehtävänä. Hyppään jälleen opiskelijan oravanpyörääni ja unohdan sen että minun pitää joskus valmistuakin. Kyllähän tämä pyörä sitten pysähtyy oikein jysähtäen kun se päivä koittaa.

muistamista

Olenpa tässä havahtunut siihen tosi asiaan, että erinäisillä ihmisillä on minusta hyvin erilaisia muistoja. Kuten myös minulla on monenlaisia muistoja ihmisistä, jotka eivät ehkä muistakaan samoja asioita, mitkä minun mieleen ovat jääneet.
Lapsuuden ystävä oli muistellut nimittäin minun kanssa kokemia asioita, ja oli jännä kuulla miten muistetaan erilaisia asioita. Ihan piti pinnistää ja ponnistaa että sai päähänsä juuri ne asiat mitä toinen muisti!
Tai sitten nämä epämukavat tilanteet kun luulet ettei sinua enää tunneta mutta hupsista keikkaa, sinusta muistetaan jopa tyttönimi sekä sisaresi nimi. Siinä tekisi mieli kysyä, että mitähän muuta tiedät/muistat minusta. Mutta oikeastaan ei halua edes kuulla. Parempi kun ei tiedä.
Sitten on näitä tilanteita kaupan hyllyjen välissä, kun joku tervehtii sinua ystävällisesti, etkä itse muista mistä tämä ihminen onkaan tuttu. Ah niin tuttu, mutta kuitenkin IHAN outo. Onneksi muutkaan ei muista. Minullekin vasta sanottiin, että muistan kyllä koska kirjoitit, mutta myönnettävä on etten muista enää nimeäsi. Nimimuisti - se se on hankala. Minäkin onnistuin jo sekoittamaan kaksi Viljamia vai mitähän ukkeja lie olleet. Onneksi ei sattunut pahempaa. Minun mielestä voisi tehdä sellaisen lain, ettei saa antaa samaa nimeä kahteen kertaan. Kyllähän nimiä keksisi loputtomiin. Eipähän tulisi sitä ongelmaa että tulee kaksi Villeä tosiaan vastaanotolle ja kohta olet solmussa että kummallako se koski päähän ja kummanko sormi oli poikki.
No, eihän se oikeasti nyt nuin vaikeata ole. Mutta kannatan siltikin sitä erinimisyyttä.
Muistelu on mukavaa, vaikkakin kuten jo todettu myös kiusallista.
Toivotaan että muisti säilyy, on nimittäin monta mukavaa asiaa muistettavana.

oodi tädeille

Täti. Äidin sisko tai isän sisko. Se on se aito täti. Sitten on niitä ihan yhtä hyviä tätejä, jotka ovat ehkä äidin veljen vaimoja tai isän veljen vaimoja.
Minulla on monta tätiä, osa varsin läheisiä, ja osa jopa melko vieraita. Tädeistä on jäänyt muistoja lapsuudesta. Muistan elävästi junamatkan etelään äidin ja mummon kanssa. Matkustimme etelän tädin luo. Voi että siellä oli kaikki niin erilaista kuin kotona. Leikkipuisto oli ihan lähellä ja sinne pystyi kipaisemaan serkun kanssa noin vain!
Tätiys on avautunut minulle myös omakohtaisena kokemuksena. Syksyllä olen ollut aito täti jo 5 vuoden ajan.
Minusta on ihanaa huomata miten tätitettävillä on jo nyt mukavia muistoja tädin kanssa olemisesta. Vanhin muistaa hyvin, että tädin vanhan kodin lähellä oli leikkipuisto, jossa käytiin leikkimässä kun hän pääsi tädin luo hoitoon. Ja että tädin lelulaatikossa on se moottoripyörä.
Pienin, joka kohta täyttää 2, osaa juosta valokuvahyllyn luo ja osoittaa sieltä oikeaa kuvaa, kun kuulee kuka on tulossa käymään. Ja hän tuo tädille laulukirjan josta haluaa esittää Saku Sammakko laulun, josta osaa vasta kerto säkeen "ahaa, ahaa"-osion, mutta siitä on hyvä alkaa.
Keskimmäinen kertoo uskomattomia tarinoitaan, ja kohta sanoo että "onpa IHANA, että tulit sisälle", sillä hän oli jo kerennyt pelätä ettei täti jouda leikkimään enää sisälle.
On ne niin SOPOJA.
Tämä oodi lähti nyt ihan vain siitä, että tajusin, etten ole joutanut pitkään aikaan hoitamaan tädin virkaani. Tädin virkaa olen tähän asti hoitanut käymällä päiväsaikaan kylässä, ja joskus jopa hakemalla "hoitoon" tädin luo.
Ja ehkä parasta mitä tätinä olen tehnyt, on eräs vappu kun toisen tädin kanssa lyöttäydyttiin yhteen ja pistettiin perheen äiti ja isi tuulettumaan ja vietettiin poikien kanssa vappunaamiaisia. Ne olikin poikien, joita silloin oli kaksi, eka naamiaiset, ja varsin hauskat olikin. Ei sitä aina tarvitse hienoja nalle puh asuja, ihan vaikka nuken vaatteet kelpaa että alkuun pääsee, paljon vaan mielikuvitusta peliin niin hyvä tulee.
Katsotaan, vietetäänkö tänä vappuna naamiaisia vai kaivetaanko puroja pihalle.

Mutta Hyvää Vappua kuitenkin!