keskiviikko 3. helmikuuta 2010

kyllin hyvä

Varoituksena, seuraava sisältää enemmän tai vähemmän ammatillista pohdintaa. Ja on ihan puhtaasti vain pohdintaa, eli jonkin asteista asioiden pyörittelyä.
Nimittäin tällä hurjalla 2 kuukauden työkokemuksella voin sanoa, että opiskelut antavat melkolailla vääristyneen kuvan terveydenhoitajan ammatista. Tai sitten minä olen ollut liian sinisilmäinen opiskelija. No, ehkä tuo oli liian jyrkästi sanottu, mutta kyllä se totuus valkeaa vasta työelämään astuessa.
Eräs tapaamani ihminen kertoi haaveilleensa terv.hoitajan ammatista, ja tavanneensa kirurgisella osastolla työskentelevän terveydenhoitajan. Hän oli ihmetellyt terv.hoitajalle, että miksi hän ei ole "omassa ammatissaan", vaan tekee 3 vuorotyötä sh:n tehtävissä. Th oli sanonut, että terv.hoitajan ammatti on oikeasti TOSI raskas - helpommalla pääsee osastotyössä. Minut tuo tapaus pysäytti. Mietin tosissaan että onko tämä raskasta, enhän oikeasti vielä tiedä juuri mitään ammatin vaativuudesta/raskaudesta..

Jossakin määrin uskon vahvasti siihen, että omalla persoonalla voi vaikuttaa siihen, miten raskaan työstään tekee. Kaikkea ei pidä ottaa liian vakavasti, tai henkilökohtaisesti. Jossakin määrin tietenkin on hyvä olla vakavakin, mutta jos asioita jää märehtimään niin sitä onkin kohta semmoisessa suossa ja sieltä pääseminen on varmasti melko vaikeaa.
Siinäpä sitä onkin, kun alkaa luoda pieniä ammatillisia töppösiä omiin jalkoihinsa. Miten uhrautuva terkkari sitä haluaa olla. Tekeekö kärpäsistä härkäsiä, osaako vetää rajan oman ja "muitten" työn välille. Minkä verran tähän kaikkeen sitten vaikuttaa työryhmän paine. Uskallatko olla erillainen. Jos toiset pyrkivät täydelliseen, niin riittääkö sinulle, että pyrit vain siihen "kyllin hyvään", eli siihen mikä kyllä riittää palveluksi, mutta ei ihan tarvitse uida korvia myöten siinä liemessä.
Ja missä menee liiallisen holhouksen/huolehtimisen raja. Jokainen pitää huolen omista asioistaan, joten minkä verran minun pitää sitten huolehtia asiakkaani asioista. Miten valveutuneita nykykansalaisten odotetaan olevan. Ja voinko minä vaatia heiltä valveutumista enemmän kuin naapurihuoneen terkkari, tai vaikka naapuripitäjän terkkari.
Siinäpä sitä. Ehkä ne juuri tästä yrittivät siellä koulussa sanoa, mutta minä en vaan ymmärtänyt. Se loksahti paikalleen nyt. Tähän se ammatillisen kasvun portfolio yritti tähdätä, mutta me vaadittiin sen sijalle ansioluettelo tehtäväksi. (josta muuten olikin enemmän hyötyä, kun en sillon olisi tällaista hienoa pohdintaa ymmärtänyt)
Kyllä sitä omaa tekemistään on hyvä tarkastella.. minulle sanottiin myös että "SITTEN SINULLA EI OLE MUUTA ELÄMÄÄ KUIN TÄMÄ TYÖ". Arhgs. Kotona minulle sanottiin, että "JA MINÄHÄN PIDÄN HUOLEN, ETTÄ SITÄ MUUTA ELÄMÄÄ ON." Joo, tykkään miehestäni. Se palauttaa maan pinnalle tämmöisen liiaksi pohtimaan intoutuvan pienen terkkarin.

Ihan aikuisten oikeesti olen nyt lomalla. Otan vähän perspektiiviä työhöni konttaamalla rakennuksella, lattioita pesten. Sinne tuli muuten kalustukset :)
Vapautuneeseen tunnelmaan, palaten perusasioiden äärelle. (=runebergin torttujen leivontaan)

torstai 28. tammikuuta 2010

suuret saappaat

Tai sitten ei. Eihän sitä kenenkään tarvitse astua toisen saappaisiin. Vaan menee niillä omilla saappailla ihan reilusti. Tämän ahaa elämyksen koin tässä hiljattain.
Joskus aina huomaa, että kohta on vuosi melko tiivisti taivallettu polkua pikkumokilta rakennukselle. (isoilla ja vähemmän isoilla saappailla...)Siinä muuten onkin hyvä polku. Polku, jonka minä ihan itse perustin.
Niin, mutta ei sitä vuoden kulumista aina huomaa. Sillon vaan kun pysähtyy ja ihan ajattelee asiaa. Aika vaan on kulunut eikä sitä oikeastaan ole huomannut.
Mutta sen tuntee, että tekemistä on ollut, eikä illalla tarvitse unta odotella. Parempi kun ei ajattele kuinka kauan on rakennettu, voi vielä iskeä vielä väsymys. Liika ajatteleminen on pahasta, tai ainakin se hyvin usein aiheuttaa vaan pahan mielen. Mutta kieltämättä mielessä on käynyt, että kunhan talo on muutto kunnossa, niin tarvii ehkä ihan pienen irtioton tästä ruljanssista. Vaikka omalla tavallaan tästä on tullut arkea meille. Mutta tarviihan sitä siitä arjestakin aina välillä irtiottoja. (Nimenomaan siitä niitä irtiottoja tarvitsee.) Työstä saa irtiottoa aina viikonloppuna vähäsen, mutta arki se vaan jatkuu ja jatkuu.
Jotta summa summarum, vuosi on mennyt vauhdilla eikä rakentaminen vielä kuitenkaan ihan kamalalle tunnu. Nuo saappaat olikin ihan eri juttu. niin.

torstai 21. tammikuuta 2010

pakkaspäiviä




Tämmöstäpä meille pääasiassa. Kivaa.
Täytyy pakata kahvia kassiin ja lähteä rakennukselle.
Siellä on kivaa ja tunnelma suorastaan käsinkosketeltava.
Siitä tulee nimittäin jonakin päivänä vielä valmis.
Ja minusta tuli terkkari. ihan valmis. Ja töitäkin on.
Kummasti asiat vaan järjestyy.

mUtta nyt pakkaseen MaRs.

lauantai 2. tammikuuta 2010

uusi vuosi

Niinpä se kerkesi vuosi taas vaihtua. Laskeskelin päässä että on asuttu 550 päivää tässä pikku mokissa, nukuttu uunin takana yhtä monta yötä. No, ei ihan kaikkia öitä ole kyllä kotona oltu.
Uskon ettei päiviä 100 enempää pikku mokissa enää tule. Triplaamme neliöt kevään aikana, ja se on aika kivaa se.
Rakennuksella on maalailtu. Tänään kävin tekemässä ison loven tiliin tilaamalla laattoja kylppäriin, kodinhoitohuoneeseen ja vessoihin. Ja laminaattia makuuhuoneisiin. Nyt on pintamateriaalit päätetty.
Täältä löytyy värilastut, meille sieltä valittiin 58.Picea, ja siitä se idea sitten lähti... Löysin tänään alennusmyynnistä valmisverhoja, ja kannoin niitä ison kassillisen jemmaan. Sattui niin sopivasti olemaan juuri oikeaa väriä ;)
Ihan oikeastihan en osaa vielä hahmottaa mille talo valmiina sisältä näyttää, kun lattia on vielä ihan liian harmaa, betonilla nimittäin. Ja katto tuvassa vasta vaiheessa myös. Aika lailla on mutu-tuntumalla tehty.
Ja todellisuudessa olenkin kaikkea muutakuin värilastun mukaan sisustaja, laatat on valkattu "alennuskoreista" joten sieltä ei ihan just sitä TIETTYÄ sävyä löydy. Vaan pääasia on että hyvä tulee ja me ite tykätään :) Eikä budjettikaan pauku ihan hurjasti yli. Pitäiskin laskea paljonko tässä on viimeisten kuukausien aikana palanut rahaa.
Mutta, hyvää alkanutta vuotta. Meillä nautitaan pakkas päivistä ja ihmetellään tätä ihanaa vapauden tunnetta kun ei tarvitsekaan lähteä enää kouluun.


tiistai 8. joulukuuta 2009

sillisalaattia

Elämä on mukavaa, sellaista sillisalaattia. Vaikkakaan en sillisalaatista tykkää, mutta näin vertauskuvallisesti. Olen tehnyt töitä, käynyt koulussa, touhunnut kotona, vähän rakennuksella, ajellut edes takaisin autolla ja kerkesinpä vielä ennen joulua tännekin päivittämään oloamme. Kieltämättä vähän tuntuu että josko sitä johonkin keskittyisi välillä ihan kunnolla, mutta kun ei pysty, ei kykene nyt. Koulua on vielä tasan 1 tehtävä jäljellä, jonka teemme huomen aamuna pois. Ja siinä se sitten on. Hurjaa, 17 vuotta koulua puolen vuoden työtauolla. Kyllä se nyt riittää tältä erää. Vaikkakin pieniä sieviä suunnitelmia on opiskelun parissa, ehkä haaveita, unelmia paremminkin jatkosta, mutta aika näyttää mihin sitä kulkeutuu. Ihan oikeasti en vielä ymmärrä, että opiskelut on nyt opiskeltu, ja ammatteja kertynyt ihan kaksin kappalein (sairaiden- sekä terveiden hoitaja). En juurikaan osaa stressata jatkosta, kai alitajuisesti kuvittelee opintotuen kilahtavan tilille niinkuin aina ennenkin, ja kouluun voivan mennä jos sille tuntuu. Mutta ehkä tästä olostuu tähän uuteen olomuotoon. Tai sitten luottoa tuo se, että hoitajalle töitä riittää, kun vaan lähtee tekemään niitä, töitä siis.
Mutta seuraavassa tunnelmia rakennukselta, nämä kuvat tuntuu jo aika kivalle, siellä on tapahtunut jotakin sitten kevään ja kesän :)

Makuuhuoneet, 3kpl ja perällä tilava vessamme.
Niin, ja luukku vintille.



Leivinuuni, sen kävi meille tekemässä Nilsiän takka ja uuni.
Tiili on vaalea ruukintiili, eli se ei ole sileä,
kuvasta ei nää muuta kun, että on vaalea.

Marraskuussa, kun lumet sulivat pois.
Eikä sitä lunta ole kuulunut vieläkään takaisin.
Piha vaatii pientä laittoa vielä...

Mutta, seiniä on kovasti tasoiteltu, ja hiottu, tasoiteltu ja hiottu. Vähän kattoja myös. Kohta pääsee maalailemaan sitten.. Ja kattoa paneloimaan, sittenhän sitä alkaa näyttää jo sille kuin pitääkin. Sisällä on onneksi lämmintä, niin rakennuksella kuin täällä mökissäkin.
Huomenna siis kouluun, ja jouluostoksille. Joulu saa tulla jo meille ainakin!