Ehkä silloin on loma ollut tarpeeksi pitkä, kun aamulla kuudelta ei vaan enää nukuta. Ei nukuta, vaikka melkein tunnin odottaa, että nukuttaisi vielä, kun ennenkin on nukuttanut. Kylläpä sitä silloin joutaa ylös. Vuosiloma on jo lusittu, ja viikko Kelan lomaa käytetty, joten aikalaillahan se nappiin sitten meni. Kaipa nyt pitää vaihtaakin jo roolia. Ja ihan totta, aika ei ole käynyt pitkäksi.
Päinvastoin, ihmettelen edelleen minne nämä viikot on mennyt.
Vaikka mies on aika paljon (lue tavallista paljon enemmän) tehnyt ylitöitä, ei ole kun muutamana päivänä katsonut kelloa ja miettinyt, että voishan se jo tulla kotiin. Joka päivä mies on ollut tervetullut kotiin, mutta yleensä se klo 18 on tullut vauhdilla. Ehkä niinä parina päivänä kun kelloa olen kytännyt, olen ollut itse väsyneempi, ehkä.
Mutta näin se vaan pääsiäinenkin tulee, vaikka 6 viikkoa sitten tuntui, että eihän se tule IKINÄ. Kevään ja aurinkoisen ilman kunniaksi avattiin ulkokahvikausi, tosin aurinko meni juuri silloin pilveen, kun saatiin kahvit ulos, mutta juotiin ne siitä huolimatta ulkona. Takkia vaan tiukemmin kiinni, ja kahvi lämmitti!
Ehkäpä sitten pesen aikaisen aamun kunniaksi viimeisen tuvan ikkunan, kenties vähän muitakin. Ja totean kohta, että olisihan ne päiväunet ehkä ihan tarpeeseen...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti