Yksi ihmettelyn asia on se, että täällä kotikonnuilla syntyy vauvoja ihan tosi paljon, ja toinen siihen liittyvä, että ongelmia on tässä elämässä ja monenlaisia. No sitten on ihmetelty myöskin sitä, että kevät tulla hujeltaa vauhdilla, tuli postia talotehtaalta nimittäin. Ei onneksi laskuja tällä kertaa vain ilmoitus tarkasta elementtien toimitusajankohdasta, jota tässä yritetään vielä vähän muuttaa mieleisemmäksi. Piirrustukset ovat ahkerassa käytössä, kuten myös kalustesuunnitelmat, uskon nimittäin, että hyvin suunniteltu on jo vähintäänkin puoliksi tehty!
Ensimmäinen harjoittelu nyt, jossa minulle sanottiin ettei minun odotetakaan puhuvan yksinään ääneen. Tähän asti on valiteltu, ettei minun ajatuksia voi lukea, että pitäisi POHTIA ÄÄNEEN. Arghs. No, helpotukseksi jo eka viikon jälkeen ohjaajani sanoi, että huomaa kyllä minun päässäni tapahtuvan paljon ja kaikenlaista. Mikä tietysti on varsin ilahduttavaa, kun itse siitä ei aina ole niin varma. Hurjasti on saanut kyllä paljon ajateltavaa, jotenkin tuntuu, että mitähän sitä vielä voikaan tulla vastaan, kun jo 5 päivän aikana on nähnyt juuri sellaisia tapauksia joita niinkun ihan vähiten odotti kohtaavansa. Ja tämä vahvistaa tietoa siitä, että jokainen raskaus ja yleensäkin vaikka jokainen ihminen - tai perhe, joita nyt hoidetaan, on NIIN erilainen. Vähän yliampuen sanottuna, ei ole sellaista normaalia tapausta, jokaisella on jotakin erikoista mukanaan. Ei voi sanoa, että teepäs tämän kaavan mukaan, vaan aina tulee joku pieni, tai vähän isompi ylläri ja sitten se kaavaa meneekin ihan uusiks.
Mutta, nyt on olo vähän kuin Nalle Puhilla, joten lopetetaan tähän;
"Puh katsoi kahta käpäläänsä. Hän tiesi että toinen niistä oli oikea ja että kun oli päättänyt kumpi oli oikea, silloin toinen oli vasen, mutta hän ei koskaan muistanut miten alku meni. "
Mutta, nyt on olo vähän kuin Nalle Puhilla, joten lopetetaan tähän;
"Puh katsoi kahta käpäläänsä. Hän tiesi että toinen niistä oli oikea ja että kun oli päättänyt kumpi oli oikea, silloin toinen oli vasen, mutta hän ei koskaan muistanut miten alku meni. "
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti