torstai 15. tammikuuta 2009

on valo vihreä.

-siis katu ylitä!

viimeisimmät päivitykseni ovat sisältäneet ajatuksia jos jonkinlaisia.
näitä ajatuksia olen saanut kohtaamiltani ihmisiltä. töissä tapasin paljon ihmisiä, niitä sairaita ja työkavereita. ja sielläpä sitten pohdiskelin muun muassa sitä, että minkälainen se vahva ihminen onkaan. toiset sairastavat hiljaa ja pitävät kaiken sisällään - kestävät omaisten haukut ja solvaukset - ovat tyytyväisiä hoitoon, eivät ainakaan valita, ja toiset sitten nurisevat kaikesta - ja usein myös omaiset nurisee... siinäpä työn lomassa, ja joskus vielä kotonakin miettii, että mistähän tällekin ihmiselle on tällainen luonne tullut. tulee kehiteltyä kaikenlaisia tarinoita ja mietittyä että minkälainen sitä itse olisi vastaavassa tilanteessa.

mutta tänään ajatusta siis liikenteestä, kuten otsikkokin kertoo.
nimittäin olen kulkenut autolla koulussa - ja tuossa 120 kilometrin aikana päivässä kerkeää tavata myös ihmisiä! tai lähinnä autoilijoita. meitähän on moneksi.
mutta tähän väliin top 5 autoilijat;
1) ihan rauhassa vaan, alinopeutta aina, ja kameran tullessa kohdalle jarrutellaan entisestään, kamerahan voi vaikka ottaa kuvan. ja ohituskaistan tai muuten vain pitkän suoran sattuessa kohdalle pistetään talla pohjaan ja ajetaan mukavaa nopeutta, takana tulevahan voisi päästä muuten ohittamaan.
2) myös kuivalla ja aurinkoisella kesäkelillä on vaarallista ajaa rajoitusten mukaan. varminta siis ajaa pitkin piennarta, niin että sora lentää, jotta takana tulevat mahtuisivat suihkaisemaan ohi vastaantulijoista huolimatta.
3) oi joi, nytkö se risteys jo tulikin! jarrutetaan ensin rajusti - ja sitten vasta vilkku päälle.
4) ei ole kiire minnekään, toisen, rajoitusten mukaan ajavan kuskin, lähtiessä ohittamaan, odotetaan että ohittaja on hieman kerennyt rinnalta edelle, ja sitten kaasutetaan ohi sitä oikeaa kaistaa!
5) ajellaan välillä hieman jopa ylinopeutta - mutta tasaisin välein hidastellaan.

ja sitten voisikin taas miettiä, että minkälainen autoilija sitä itse olenkaan... todennäköisesti kanssa-autoilijoiden mielestä minussakin on jotakin vikaa :)

Ei kommentteja: