perjantai 26. syyskuuta 2008

käyttökatkos

Tämä bloggeri ilmoittaa käyttökatkoksesta klo 4:00 pm PDT. Minä voisin laittaa oikeastaan nyt perjantain kunniaksi otsaani myös lapun, jossa lukisi että "käyttökatkos klo 15.00-08.00".
Mutta ennen käyttökatkostani päivitän kuulumiset.

Viikolla kävin pankin tädin luona. Meidän pankin täti on super-kiva. Taannoin se soitteli miehelle ihan muuten vain, kysyi että "mitä teille kuuluu? tarvitsetteko jotakin pankilta?" -johon me vastasimme tietenkin että paljon rahaa, jota ei tarvitse maksaa ikinä takaisin. Noh, nyt menin käymään, niin täti pankin oli odottanut jo kuulevansa jälleen meistä, oli kuulema eräänä päivänä tässä miettinyt ihan että mitähän teille kuuluu. (ainahan se tietenkin voi sanoa ajatelleensa vaikka mitä.) Pankin tädillä on meistä historia kansio. Minua aina hieman pelottaa kun se avaa sen ruskean kansion ja alkaa hihittelemään, miten hän löytää siitä meidän kansiostamme aina vaikka sun mitä. (sieltä oikeasti löytyy milloin mitäkin tietoja. ) Muut ovat kuulema jo paperit hävittäneet, mutta meidän pankin täti on halunnut säilyttää, kun hänen mielestään sieltä on mukava muistella ja katsella mitä kaikkea olemme yhdessä kokeneet. -Kyllä, pankissa hurahtaa puolitoista tuntinen ihan helposti. Välillä juttelemme pankin tädin rakennuksesta, ja mietimme onkohan mieheni ollut tekemässä hänen keittiökalusteita. -Ja sitten sujuvasti palaamme jälleen meidän asioihin, miten voisimme laittaa tämän nykyisen asuntomme vierastuvaksi tulevaisuudessa, ja ajatella, miten olisikin hyvä, jos mies joskus tekee vaikka vuorotyötä niin saa rauhassa sitten nukkua pikkumökissä päivät!

Mutta, tulen pankista aina monta asiaa viisaampana pois, ja minusta siellä on oikein ilo asioida! Mukavaa että on olemassa hyviä asiakaspalvelijoita. Myös katsastusasemalla oli hyvä asiakaspalvelija. Me olemme huomanneet, että auto menee paremmin katsastuksesta läpi, kun minä käytän sen katsastuksessa. Siksi olin katsastusasialla myös tänä vuonna. Lähden aina mukaan kun setä katsastaa autoa, toinen vaihtoehtohan olisi jäädä lämpimään hörppimään kahvia. Mutta uskon, että sillä on positiivinen vaikutus katsastuksen läpimenoon, kun olen asiantuntevana tai ainakin kiinnostuneena mukana. Tällä kertaa katsastusaseman setä teki aika pahan kysymyksen. Kysyi ihan varoittamatta, että missäs se varoituskolmio on, ja samalla avasi peräkontin -onneksi siellä ei ollut mitään salaisuuksia, ainoastaan marjarohmuja, ja miehen tuliterät kumpparit, sekä köyttä ja kuormaliinoja sikin sokin. Meinasin hieman häkeltyä, mutta onneksi osasin vetäistä oikeasta narusta, nimittäin takakontin narusta, josta aukenee salainen luukku vararenkaan luo. -jossakin siellä oletin sen olevan. Ja silmäni osuivat punaiseen varoituskolmio laatikkoon. -Sedälle onneksi riitti että tiesin missä se kolmio on. Pitäisi ehkä tarkistaa ensi kertaa varten, että siellä laatikossa on myös se kolmio.

Minun toimitellessa juoksevia asioita, myös rakennuksella on edistytty. Etukatoksen (vai mikä lie on) ja autotallin lattiat on valettu. Sitä itse talon pohjaa ei vielä tälle syksyä valetakaan. Alkaa jo pakkas öitä olla, ja siinä on vielä tekemistä kuulema ihan tarpeeksi asti ennenkuin sitä valamaankaan pääsisi. En ole ollut katsomassa vielä yhtäkään valu hommaa, eikä ole tainut olla mieskään. Massa on tullut tuolta pohjoisemmasta isolla autolla, ja appi ja lanko on ollu valumestareina. -Päiväsaikaan kun on pitänyt se tehdä. Mies onkin tänään ollut pekkasella, ja minun isän kanssa ovat rakennuksella jotakin puuhastelleet... pitänee tästä lähteä tarkastamaan, mitä ovat saaneet aikaiseksi :) (itse olin päivän koulussa opiskelemassa riskiraskauksia.)

Mukavaa viikonloppua itse kullekin.

maanantai 22. syyskuuta 2008

viikonloppu, takanapäin

Ensinnäkin, olen näköjään kirjoittaa suheltanut vaikka ja mitä, kun kerrankin hieman luin tuotoksiani, niin todentotta näkee miten sitä yrittää saada kerralla ulos kaiken mitä mielessä on... mutta, pahin moka on nyt se, että se antamani Puutalon netti-osoite näköjään viskaakin tänäpäivänä eri sivulle kun silloin kun sen laitoin! jostakin kumman syystä niille kahdelle eri sivulle on sama osoite. Mutta, tarkennuksena, että kun menee sille aiemmin antamalleni sivulle http://www.puutalo.com/idea/idea.html (nyt siinä on oikea linkki) niin sieltä joutuu sen verran vaivaa näkemään että valitsee vasemmalta sen Unelmien Arabella ja sieltä sitte se keltainen 119 neliöinen. (meille ei tuu kyllä keltaista taloa.)

Mutta, viikonloppuun... Eilen oli jälleen rakentajan vapaapäivä. Rakentajan vapaapäivänä nukutaan pitkään. (koska kaikkina muina aamuina noustaan aikaseen) Tähän asti rakentajan vapaapäivät on yleensä mennyt siihen, että on suunniteltu mitä kaikkea sitä voisi tehdä, kun rakentaja jaksaisi. Monesti on kyllä satanut vettä, tai ollut muuten vaan huonoja päiviä, ettei sitten siitä syystä ole tullut mitään kovin ihmeellistä tehtyä. Ja joku vapaa päivä on ajeltu autolla vaan edes takaisin, kun ei kertakaikkiaan muisteta kerralla hoitaa kaikkia asioita.
Eilen kuitenkin paistoi aurinko. Ja rakentajan vapaapäivänä rakentaja saa päättää mitä tehdään. (minullahan on vapaapäiviä muulloinkin, ja silloin päätän itse mitä teen :) Lähdimmepä sitten puolukkaan. Mukaan pakkasimme myös trangian ja vuoden takaisen kesän vaellukselta jääneen pussievään. Sittenpä sitä ajeltiin hiljaista metsätietä pitkin. Aurinkokin jaksoi paistaa nätisti. Pysähdyimme aina kun näytti sille, että puolukoita saattaisi löytyä. Ensimmäinen lenkki ei tuottanut tulosta, kiipesimme mäelle, ja kiersimme sitä niin kauan, että minä jo ehdotin, jos istuisin kivelle odottamaan siksi aikaa kunnes mies lopettaa kiertelyn. Mutta olimme kuulema koko ajan menossa autolle. -joten kiertelin perässä, ja lopulta pääsin minäkin kartalle ja huomasin että tosiaankin olimme menossa kohti autoa.
Löydettiin puolukoitakin. Ja syötiin trangialla tehtyä ruokaa jäkälien päällä. -Unohtui hetkeksi kaikki ihmeelliset rakeisuuskäyrät, joita ei olla saatu vieläkään, eikä siellä metsässä muistettu miettiä miten Amerikan pankkikriisit vaikuttaa meidän rakentamiseen... Eli oikein onnistunut vapaapäivä!

Ja jos näin nurinkurisesti kerron kun nyt aloitin kerran, niin lauantaikaan ei ollut ihan tavallinen lauantai, meillä kävi mukavia yllätysvieraita, ja illalla ajelimme Kuopiossa laskeutumassa vapaan viettoon. (=musiikkielämyksessä ja kälyn luona iltateellä)
Yllätysvieraista tuli mieleen, että pitäisi harrastaa enemmän yllätysvierailua, kun tässä joutaa joskus. Nimittäin silloin pääsee näkemään oikeasti miten missäkin eletään. Itse ainakin vielä yritän pyyhkiä enimmät leivänmurut pöydältä kun tiedän vieraita olevan tulossa käymään, ja vaihdan vähemmän pölyiset vaatteet päälle. -Mutta oikeastaanhan se on vähän turhaa. Tai en tiedä. Tietysti jos tietää että tulee vieraita niin on kiva että näyttää sille, että vieraita on odotettu. Jotenka, puhuin itseni pussiin, kai. Tai ainakin unohdin jo sen pääpointtini. Joten parempi siirtyä tekemään jotakin muuta...

kiitos hei :)


perjantai 19. syyskuuta 2008

kello kuusi aamulla

Virkku, virkumpi, virkuin. Ja vielä vapaa-aamuna. Toisenlaisessa tilanteessa kääntäisin vielä kylkeäni lämpimän peiton alla. Mutta en tänäaamuna. Mieskin on pekkaslainen tänään. Ja sen vuoksihan sitä jo ollaan täydessä touhussa. -Valmet pauhaa rakennuksella. Ja mintunvihreä auto on tuonut jo ainakin kaksi lastia soraa tai sepeliä. Mintunvihreää autoa ajaa tälläkerralla melkein sukulainen, ainakin luulisin niin. Itseasiassa mintunvihreä auto ei tietääkseni ole ennen käynytkään rakennuksellamme, siellä on käynyt joku erivärinen auto. (en ole ollut aina paikalla, kuunnellut vain oven raosta kun joku ajaa jotakin rakennuksellemme :))
Ajattelin ottaa kaiken irti nyt tästä todella pitkästä päivästä. Tehdä siis paljon kaikkea, ja mahdollisimman vähän tuumailla uunin kyljessä. Aamun aloitin lukemalla aamulehteä, lehdessä olikin myös mukava uutinen tänään. Kotikuntaan on syntynyt paljon ja kuollut vähemmän. Myös muuttaneita on enemmän kun pois lähteneitä. Lehden luvun ohessa hupeni muutama iso kupillinen kahvia aivan huomaamatta. Seuraavaksi tutkin kalenteriani ja suunnittelin etelän matkaa. Onhan se melkoinen etelänmatka jos menee 500km etelämmäksi. Matkoja on mukava suunnitella. (varsinkin kun ei ole matkustellut aikoihin)
No, nyt olen tässä, ja ulkonakin alkaa jo nähdä eteensä. Seuraavaksi ehkä hieman teen tehtäviä. (mintunvihreä auto vei jo ainakin viidennen kuorman)
Ja tähän loppuun syksyinen kuva-arvoitus. Ja mukavata perjantai-aamua. Minulle aamu on ainakin mukava.









(tämä ei ole meiltä, meillä ei ole nuin paljon jäkälää)

tiistai 16. syyskuuta 2008

yksi päivä vain

tulipahan taas käytyä vähän koulussa. ja totesin etten huomenna kehtaakaan mennä. jään oppimaan kotiin.
rakennus alkaa pikkuhiljaa peittyä hiekkaan. harmi, kukaan ei enää usko että on jotain muka tehtykin... ei jää kun muutama harkkorivi näkyviin. -onneksi minulla on kuvia todistusaineistona, että koko syksy on rakennettu.
illatkin lyhenee kovasti, nyt alkaa olla jo ihan hämärää. onneksi kävin viime viikolla ostamassa halogeeni-työvalon, jotta näkee rakentaa. enhän olisi sitä tajunnut pyytää jos ei mies olisi pyytänyt. eilen ja tänään olen kuskannut dieseliä ja bensiiniä -rakennukselle.

niin, meillehän tulee siis elementit pääsiäisviikolla Finndomolta, eli Sonkajärveltä. talo valittiin puutalon mallistosta, mutta se tulee omatalona. koska halusimme talon pienelementteinä, tai mies halusi ja minä olin yhtä mieltä asiasta!
taloa voi käydä katselemassa jos niin paljon kiinnostaa osoitteessa; http://www.puutalo.com/idea/idea.html sieltä ensimmäinen vaihtoehto, eli 119 neliöinen. meille tuleepi autokatos ja lämmin varasto siihen makuuhuonepäätyyn, ja talo tulee sitten vielä peilikuvana. mutta pääasiana tuollainen siis. tai, sellaista odotamme, eriasia minkälainen sieltä tulee.

muttapa, nyt lähden tuulettumaan. suunnittelen viikon flunssan karistamista kunnon lenkillä.

torstai 11. syyskuuta 2008

hiekkalaatikko

Kannattaa näköjäänkin surffailla mokkulan kanssa aamuaalloilla, silloin kuvatkin lataantuvat varsin kivuttomasti!
Tässä siis nyt kaksi kuvaa hiekkalaatikostamme.






meilläpäin on hiekkalaatikossa ihan oikea traktori hiekkaleluna.







tuolla takana siintää erikoismetsä.


Nyt rakennuksella on hiekkaa vielä enemmän kuin kuvissa. Sitä on niin paljon ettei edes osaa kuvitella. Minä ihmettelinkin suureen ääneen mihin sitä tarvitaan, mutta se kaikki kuulema katoaa hiekkalaatikkoon, jos edes vielä riittääkään. On se vaan hyvä, ettei ihan kaikkea tarvitse ymmärtää. Jäisi ehkä talo tekemättä jos olisi minun ymmärryksen varassa.

Tietenkin, jos rakennus olisi ollut minun ymmärryksen varassa, olisin ehkä vain tilannut valmiin paketin. Sellaisen johon pohjakin tehdään valmiiksi. Olisi mennyt vain muutama päivä ja setä rakentaja olisi tuonut uuden kodin avaimet! Rakentaminen voi olla myös helppoa. Olemmekin miettineet vähän miehen kanssa, että olemmekohan vähän tyhmiä kun teemme kaiken vaikeimman kautta. Kuvittelemme säästävämme, vaikka todellisuudesta emme tiedä, että säästetäänkö vai ei. (kai sitä pitäisi ainakin säästää) Ehkä joskus viidenkympin villityksessä teemme toisen talon, tai otamme sen valmiina kuljetuksena tuohon viereen vähän matkan päähän ja voimme sitten verrata että kumpiko rakentaminen oli kivempaa. Eihän sitä muuten voi tietää!

Rakentamisesta kouluun...Päätin pitää tänään ansaitun vapaapäivän. Koska ahersin monta iltaa, ja työn tuloksena sain viimeinkin tehtyä ihanaisen yhteisöanalyysini valmiiksi. Ja toiseksi, jos olisin mennyt Kuopioon asti, olisin kuitenkin katunut sitä. Aika monesti sinne on tullut mentyä, ja huomattua että tulin aivan turhaan. Ikävä kyllä, opetussuunnitelmassamme on kamalan paljon kaikkea turhaa. Ja nythän meillä ei enää pitäisi olla sitä turhaa, vaan itse asiaa, kivoja neuvolajuttuja, mutta jokunen opettaja saa nekin turhiksi. Mielestäni kaikenlaisten lakiasetusten sijasta olisi tärkeämpää opetella, mitä siellä koulussa tutkitaan lapsista. Mutta, tähän saakka olemme käyneet läpi Stakesia, kouluterveydenhuollon laatuasetuksia, ja taas Stakesia ja vähän niitä laatuasetuksia. Samaa tunnista toiseen.

En nyt pilaa päivääni stakesilla enkä laatusuosituksilla, vaan teen jotakin ihan muuta. Valmistaudun vaikka henkisesti siihen, että ensiviikolla on alettava paneutumaan opinnäytetyöhön ihan todenteolla. Eli istun uunin vieressä ja ihmettelen miten päivä kuluukin nopeasti. Tai sitten lähden kylälle asioimaan ja huomaan päivän kuluvan vieläkin nopeammin.



sunnuntai 7. syyskuuta 2008

kaikenlaista

Huomasin, että kirjoitin eilen suuren suuresta hiekkalaatikosta, ja unohdin kertoa missä meillä sellainen on! No rakennuksella. Koko talo on hiekkalaatikkoa. Minun isäni ajoi sinne eilen Valmetilla hiekkaa, ihan hurjasti.
Mutta, nyt ajattelin yrittää lisätä muutaman kuvan, jos vain pääsemme mokkulan kanssa nopeammille aalloille surffaamaan. Uskon, että kun kovasti harjoittelemme kehittymme ja jonakin päivänä kuvien lisäys sujuu kuin tanssi...

Tämä vaihe rakentamisesta on aika kiusallinen. Koska mies rakentaa kaikki illat ja lauantait, niin minä olen se, joka tapaan ihmisiä, käyn kaupassa ja muualla missä niitä ihmisiä tavataan. Niin sitten minulta kysytään, millä mallilla rakennus on! *klumps* ja minähän osaan kertoa rakennuksen vaiheet erinomaisesti. Kaikki menee hyvin, jos kysyjä on MINUN ystävä, joka ei ehkä ymmärrä rakentamisesta, varsinkaan pohjan teosta sen enempää kuin minäkään. Mutta apuva, kun joku miehen kaveri erehtyy minulta jotakin kysymään... -huomaan puhuvani varsin vierasta kieltä. Ja arghs. sitten olenkin puhunut itseni pussiin. En enää tiedä mistä olinkaan puhumassa. n o l o a. No, ehkä tämä annetaan anteeksi minulle, olenhan kuitenkin yrittänyt kertoa, missä vaiheessa rakennuksemme on. Ja ehkä tästä edes alan sanoa, että tulehan katsomaan itse niin tiedät. Koska on kiva kun rakennuksella käy katsojia.
Katsojista tulikin mieleeni miten yhtenä iltana tässä raahasin kaasupulloa miehelle rakennukselle. Meillähän on kiva polku tästä torpaltamme raksalle, se on tosi kiva niin kauan kun näkee jalkoihinsa, ja on kuivaa. Tuona iltana en nähnyt kaasupullon takia jalkoihini, ja oli satanut paljon. Heti alkumatkasta kaaduin suorilta jaloilta pöpelikköön, ja teki vähän kipeää. Reippaasti hilasin kuitenkin kaasupullon perille, mies oli yksin raksalla, joten tunsin itseni todella tarpeelliseksi raahatessani kaasupulloa :) rakennuksella oli vieras, joka oli tullut pyörällä.
Onneksi se vieras oli vähintään yhtä huvittava ilmestys tiukoissa pyöräilytrikoissaan, kuin minäkin märkine housuineni - joten olimme tasoissa, ja pystyimme sanomaan käsipäivää =)

Käsipäivästä tulikin mieleeni juttu mikä ei nyt liity niinkään enää rakentamiseen. Mutta koska käyn kaupassa nykyään yksin (ei sillä olen käynyt ennen rakennustakin useimmiten yksin kaupassa), olen ottanut velvollisuudekseni tervehtiä myös kaikkia miehen vähän vieraampia sukulaisia, jotka ei ainakaan tunnista minua yksin kaupassa. On hauskaa tervehtiä iloisesti, kun itse tunnet sen ketä tervehdit, mutta tervehdittävän kasvoilta voi lukea sen tuskan jota hän tuntee koska ei saa millään päähänsä kuka minä olen! Voisinkin alkaa tervehtimään kaikkia vastaantulijoita.

No, koska kuvat vielä lataantuu voisin vielä hieman poiketa rakennusaiheesta ja keskustella yksinäni aiheesta matkustaminen linja-autossa. Olenhan sahannut kohta jo 3 vuotta väliä lapinlahti-kuopio-lapinlahti. En oikein ole aamu ihminen, ja tykkäisin istua klo 7 linja-autossa ylhäisessä yksinäisyydessä. Joskus olen itsekäs ja levittelen takkini ja reppuni viereiselle istuimelle ja suljen silmäni, jottei matkalta nousevat usein voimakkaalle hajusteelle haisevat lukiolaiset- tai amiskalaiset- pyri viereeni. (tämä ei takaa matkaa ilman vieruskaveria, mutta vähentää riskiä huomattavasti) Ja toisinaan tunnen velvollisuudekseni tarjota kanssamatkustajille istumapaikan vierestäni, joten jätän sen tyhjäksi, ja nukun ehkä siitä huolimatta. Tyhjästä penkistä huolimatta havahdun usein kysymykseen "voiko tähän istua". Joka kerta olen yhtä ihmeissäni kysymyksestä ja mietin tuskaisesti jotakin osuvaa vastausta. Mutta koska en aamulla jaksa ajatella tyydyn vain vastaamaan "joo" ja jatkan uniani. En tiedä mikä siinä "voiko tähän istua" kysymyksessä niin huvittaa, itsekin kyllä käytän sitä, tosin vain pakon edessä. Ehkä pitäisi olla tyytyväinen että ihmiset ovat vielä sen verran edes kohteliaita toisilleen että kysyvät luvan. Mutta linja-autoissahan on yksi penkki per matkustaja, että kyllähän sitä saisi istahtaa vapaalle penkille lupaa kysymättäkin...

Kaikkea sitä huomaakin miettivänsä. No, onhan tuo linja-auto matkailu 2h arkipäivästäni, että ihan huomattava osa.

Mutta. Emme päässeet mokkulan kanssa oikeille aalloille. Joten kuvat jääkin ensi kertaan.



lauantai 6. syyskuuta 2008

räkätauti

Jostakin sain tällaisen ihanan räkätaudin, se alkoi kuin salama kirkkaalta taivaalta. Yhtä äkkiä, tuosta nuin vain oli nenä tukossa, ja sitten se on vuotanut vuolaana kun niagara.
Noh, kai tästä selvitään, tavallinen flunssa vain.
Lauantai-päivä, ja meillä on suuren suuri hiekkalaatikko. Harminpaikka ettei meillä ole yhtään hiekkaleluja. Veljenpoika sanoikin kun näki suuret hiekkakasamme, että tänne pitäisi ostaa omat hiekkalelut.
Tänään olen toiminut hoitotätinä, itseasiassa hoitotyttöni heräsi juuri, varmaan näki unta että hoitotäti surffaa nyt netissä, joten parempi nousta nyt ylös :)
Täytynee tästä lähteä ulkoilemaan, paistaa sen verran kauniisti tuo aurinko.
Enemmän ensikerralla, hoitotyttö istua napottaa toisella puolella pöytää sen näköisenä että tarttis tehdä jotain ;)

maanantai 1. syyskuuta 2008

syyskuun ensimmäinen

Nyt ollaan maanantaissa. Tarkemmin ottaen syyskuun ensimmäinen päivä. Tämä ensimmäinen päivä syyskuuta on monellakin tapaa merkittävä, tämä on nimittäin ensimmäinen syyskuun päivä, ettei minulla ole yhtään mummoa. Ja tämä on myöskin ensimmäinen päivä syyskuuta, jolloin pikkusisko on 500km päässä. -eli huomenna onkin jo toinen päivä syyskuuta, ja tilanne onkin jo paljon tutumpi!
Kaikesta outoudestaan huolimatta aurinko paistaa kauniisti, ja on mukavan syksyinen päivä, kuten syyskuun ensimmäisenä kuuluukin olla. Minulla on itsenäisen opiskelun päivä, joten täytyy alkaa opiskelemaan, ettei mene päivä ihan hukkaan.
Viikonloppuna laitoin syyskukkia, ja ostin tulppaanien ja krookusten sipuleita, jotta ensikeväänä voi ihastella niiden kasvua :) Viikonloppuna kävimme myös katselemassa miehen mummolan maisemia, ei ollakaan koko kesänä käyty! Ei edes mökkeilemässä... No, ehkä se mökkeilyn aikakausi tulee taas muutaman kesän jälkeen, kun saadaan talo pystyyn.
Talossa on jo minun laskuopin mukaan viisi kerrosta harkkoja. Veljeni arveli että voisimme tilata jo keittiökalusteet, mikä olisi minustakin varsin mieleistä puuhaa. Mutta ensin täytyy hommata sellainen kyltti jossa lukee "Kalusteet tähän kohteeseen toimittaa..."
Ja sitä kylttiä odotellessa alan nyt opiskelemaan!