maanantai 21. kesäkuuta 2010

maanantai

Monesti maanantaitkin on ihan tavallisia päiviä, kuten tiistai tai vaikka torstai. Eli töissä käydään ja sieltä tullaan. Mutta toisinaan ne on sitten NIIIN maanantaita että.
Tänään todellisuus selvisi vasta klo 16.10 kun työpuhelin vielä vain soi. Oma vikani, kun se oli päällä edelleen kyllähän se osaa soida. Helppo syyttää yhtä puhelua, olinhan jo sen puhelimen soidessa myöhässä armottomasti. Jotenkin vain niin pääsi käymään.
Turha ehkä syyttää lääkäriäkään, se oli lähtenyt jo aikaa sitten, minulla vaan oli hanskat hukassa, ja kortsut nurkassa noin ihan kirjaimellisestikin. (ei ne minun jäljiltä siellä nurkassa ollut. se nyt vaan rimmasi niin hassun hauskasti, ja kyllähän niitä toisinaan on nurkassa lääkäripäivän jälkeen. se onkin ihan eri tarina miksi näin on, mutta siitä lisää toisessa numerossa, jonka julkaisusta ei vielä ole tietoa..)

Mutta siis. Nyt klo 19.36 tajuan, etten ole juonut iltakahvia. Ja syytän liian alhaalle laskenutta kofeiinipitoisuutta veressäni siitä, etten ole saanut tänäiltana aikaiseksi kerrassa mitään. Vaikka oikea syy on se, että totesin ulkona olevan niin kylmä, että pitäisi viitsiä laittaa toinen paita päälle, ja olin liian laiskalla tuulella etsiäkseni sellaista, koska sunnuntai-järjestyksen vallitessa kaikki vaatteet on kerrankin kaapissa, ja vaatekaapille on nykyään liian pitkä matka, eli siis istun tässä vieläkin.
Täytynee siis laittaa se kahvi tippumaan. Ehkä tuo ilmakin tuntuu kylmälle sen takia, ettei veri virtaa riittävän lujaa, ja se ei virtaa koska ei ole juonut iltakahvia. Näin.
Eli ehkä kohta tarkenen mennä t-paidassa ulos.
Ja ehkä nämä syy-seuraus suhteet tästä vielä kirkastuu. Ehkä kohta löydän makaronilaatikon hellalta ja muistan että olenhan kerennyt senkin tehdä tämän illan nimiin, ja ehkäpä on muutakin -joten ehkä tämä ei ollutkaan niin kovin maanantai.
Onneksi huomenna on tiistai.


perjantai 11. kesäkuuta 2010

rahapuu perhosella

Tämä on tarina rahapuusta, joka päätyi kaupan hyllyltä minun työpöytäni nurkalle. Siis minun TYÖPAIKALLE, työhuoneeseeni ja siellä olevan työpöydän nurkalle.
Työkaverini tuumasi nähtyään rahapuun, että "hommasit sitten rahapuun kaveriksi" -jep, näin tein koska työkaveri jäi lomalle, mutta minä en. Minulla ei ole vielä lomaa niin paljoa että siitä hirveästi kannattaisi ääntä pitää.
Ostin siis rahapuun, koska monestihan lomalle jäädessä ostetaan jotakin hyvää -jotenkin juhlistetaan lomalle jääntiä.
Mutta minä siis EN jäänyt lomalle. Juhlistin siis työkaverini lomalle jääntiä. Ei siinä minun kannalta mitään juhlimista ole, olis voinu olla töissä kun kerran minäkin olen :D mutta hyvä työkaverille, että on lomaa! ja sen on ansainnut.
Ihan oikeasti siinä kävi niin, että minä, armoitettu kukan kasvattaja onnistuin kuolettamaan KAKTUKSEN. Kyllä. Se oli siinä ikkunalla kauniin puna-vihreänä kun aloitin, mutta sama työkaverini huomautti tässä taannoin että se kaktus ei näytä ihan terveeltä... Ja aikani sitä elvytettyäni turhaan jouduin heittämään sen pois.
Niinpä päätin hankkia piristykseksi jotakin korvaavaa siihen ikkunalle. Mutta tämä uusi rahapuu perhosen kanssa on niin hieno, ettei sitä raaskinut ikkunalle laittaa. Pääsi ihan pöydälle.
Tervetuloa asiakkaaksi äitiysneuvolaan, niin näette kuuluisan rahapuun :)


maanantai 7. kesäkuuta 2010

elämyksiä

Pieni poika otti vakavasti tätiä kiinni hiuksista,
puristi poskista, veti nenästä,
yritti työntää nyrkkiä suuhun.
Kokeili josko tädin sormia saisi syödä, jos kerran omia ei.
Konttasi karkuun niin kovaa kuin nelivedolla pääsi,
kohta nousi sedän lahjetta pitkin ojentaen kätensä "ota syliin".
Ei vierastanut - tykkäsi vaan niin valtavasti.

Josko sitä osaisi joskus itsekin olla yhtä välitön.


Kesä fiilistä. Näillä meillä jaksetaan :)



"Muru hei, takki auki. Täältä tulee hauki, joka susta tykkää.
Heikkoudet on myös mulla, jotenka ala tulla. Tahdon juuri tuollaisen..."
Kymppilinja- Minä ft. Mariska