rekkaralli

Asumme suhteellisen vilkkaasti liikennöidyn tien välittömässä läheisyydessä. Onneksi emme kuitenkaan ihan tien laidassa. Nopeusrajoitus meidän kohdalla on 60km/h, mutta ikävä kyllä, aika harva näyttää sitä noudattavan.
Itse olen tänä syksynä pysähtynyt ajattelemaan tuota rallia tuossa tiellä. Aamulla katson, kun pienet koululaiset polkevat pyörillään kouluun ja yhtäaikaa isommat kaasuttavat viimetipassa autoillaan työmailleen. Iltapäivällä rekkakuskit ovat heränneet, kuka ajaa tukkirekkaa, kuka hiekkakuormaa. Ja ne pienet ja vähän isommatkin koululaiset polkevat pyörillään takaisin kotiin.
Minä olen päättänyt, että minulla ei enää ole niin kiire kylälle tai kotiin, ettenkö malta noudattaa nopeusrajoitusta. On nimittäin aikatavalla eri asia ajaa 60km/h kuin 80km/h. Siinä hitaammassa vauhdissa kerkeää havannoimaan aika paljon enemmän.
Eipä sillä, niille vähän isommille koululaisille toivoisin pyöräilykypärät päähän, ja ne HEIJASTIMET. Olen kokenut muutaman kerran kauhun hetkiä aamuhämärässä auton ratissa ollessani, kun vastaan tulee auto ja vaihdan itse lyhyille valoille, ja sitten kohdattuani vastaan tulevan väläytän taas pitkät päälle JA, siinä tosi lähellä, keskellä kaistaa edessäni (niinpä..miksi ihmeessä KESKELLÄ KAISTAA?) on pyöräilijä, jolla ei tosiaan ole muuta kuin musta takki ja mustat farkut. Ei siis niitä heijastimia missään. Hui. Siinä miettii, että entä jos minulla olisi ollut nopeutta enemmän.
Onhan se niin, että tähän liikenneturvallisuus ajatteluun saa ihan erilaista perspektiiviä kun miettii, että joidenkin vuosien päästä oma poika taivaltaa tuota samaa tietä. Onneksi tuossa ei vielä ole sattunut mitään. Ja toivonpa tosiaan, että muutkin autoilijat malttaisivat noudattaa nopeusrajoitusta.

omaa aikaa

Kylläpä sitä välillä tarvitsee vapaa-aikaa tästä kotiäidin urastakin.
Tänään istuin sunnuntairuuhkassa apteekissa ja katselin ihmisiä, jotka hermostuneena vilkuilivat kassalle, koska heidän vuoronsa tulee ja mietin, että kerrankin minulla ei ole kiirettä. Kunnes kännykkä piippasi ja havahduin, että pitikö kaahata kotiin, mutta ei, poika pärjäsi oikein hyvin, isännän oli vaan yllättänyt nälkä - varmisteli, että tuonhan ruokaa tullessani. Kotiin selvittyäni pikku mies tuhisi päiväunillaan onnellisena puhtaissa vaatteissa. Kyllä -suottapa olisin taas hätäillyt, jos olisin hätäillyt.
Koetan opetella olemaan vapaalla, koska olen tullut siihen tulokseen, että jos käytän saamani vapaan hetken siihen, että mietin miten pieni poika pärjää, onkohan se syönyt pullosta ja kai se vaippa on vaihdettu NIIN, se minun vapaa hetkeni meni jo.
Myönnetään, että en osaa olla kokonaan miettimättä miten siellä pärjätään, mutta ehkä sitä ei ole tarpeenkaan oppia. Sen verran kuitenkin, että se vapaa-aika tuntuu vapaalle.
Mutta, tämä jäi hivenen torsoksi. Työllistäjäni nousi unilta, ja kovasti haluaisi kirjoitella myös.. vaikka tähän malliin :
€ DCXXXXXXXXXXC N (Melkoisen etevä poika <3)

tämä aamu

Ihan hiljaista. Aurinko hilautuu pikkuhiljaa taivaalle, vaikka tämän aamun lehti näytti synkän harmaata pilveä ja kolmea pisaraa tälle päivälle. Jospa ei toteudu se.
Hassua, täällä heitettiin jo hanskat tiskiin tuon autotalli rojektin suhteen. (lue; minä heitin, ja aloin jo toivoakin, ettei nyt syksyllä tarviis rakennushommia miettiä, illat on ihan tarpeeksi pimeitä ilman pohjan tekoakin.) No, niin siinä kuitenkin kävi, että tiistai-iltapäivänä hierasin silmiä kaksi kertaa, kun pihaan kääntyi traktori perässään pikku-nätti kaivuri. Ihan oikeasti, tiesinhän minäkin, että on se kaivurimies sanansa mittainen, ja tulee kun joutuu.
Enää ei tarvitse katsella naapuritonttien pohjantekohommia ohi ajaessaan, vaan sitä pääsee "ihailemaan" ihan omalla pihalla. Vaikka onhan tämä nyt ihan luksusta, meillä kuitenkin on lämmin, valoisa tupa rakennustyömaan vieressä. Hattua nostan niille, jotka joka ilta ajavat jostakin kauempaa taivasalla olevalle työmaalleen ja joka kerta kotiin lähtiessä siivoavat työkalut ja -halut piiloon. (ei sillä, eihän niitä meilläkään voi ihan pitkin pihoja jättää. mutta onhan se nyt VÄHÄN eri asua vieressä)
No mutta, täällä siis keksitään pikkumiehen kanssa illoiksi virkinettä, katsellaan välillä ikkunasta sitä kelmeän halogeenin valaisemaa kaivantoa ja keitellään kahvia.
Pinnasängystä kuului merkityksellisen pitkä huokaus, päätti kuitenkin vielä ottaa vähän unta palloon.
Mutta, meillä siis toivotaan nyt lämmintä ja kuivaa syksyä.