yksi piirre vain

Ajattelin kertoa yhdestä piirteestä itsessäni, koska olen taas huomannut sen tärkeyden.
Nimittäin minusta on todella mukavaa ostaa itselle kaikkia pieniä, ja joskus vähän suurempiakin KANNUSTIMIA. Siis sellaisia asioita joiden avulla jokin vähemmän mukava tekeminen olisi mukavempaa.Syksyllä esimerkiksi ostin ihanaisen pinkin nasu-penaalin, vaikka minulla oli penaaleja jo monta monituista. Penaalin ideana olikin antaa intoa opiskeluun. Joo, ja opiskeluun liittyen olen ostanut monta muutakin juttua, kuten tuunattavan muistitikun opinnäytetyön tekoa varten, ja ison kalenterin, myöskin opinnäytetyön tekoa ajatellen :) (eli opinnäytetyön teko ja opiskelu on aika epämiellyttävää minulle)
Muistan että lapsuuden kodissa asuessani harrastin myös samaa, silloin muun muassa hankin hienon värisen leivontakulhon ja leivontalastan leipomisinnostusta ylläpitämään. (tosin äidin laskuun tein nämä hankinnat)
No, olen monesti miettinyt että nämä varmasti ovat hyviä tekosyitä heräteostoksille, mutta minulle ne on ihan oikeita syitä.
Tällä hetkellä odotan innolla Tupperwaren tilausta, jotta saan lisää intoa tuohon keittiöpuolen hoitoon! Ja viime viikolla tein hieman suuremman kannustusostoksen, nimittäin ajattelin niinkin pitkälle kun kesään, ja kesätyöjaksoon osastolla! (ei sillä, minusta on ihan mukavaa mennä töihin.) Mutta siis, täältä voi käydä katsomassa mitä nyt olen keksinyt. Ne minun ei ole ihan tuollaiset, ne on enemmän pinkit mustilla soljilla. Tk:lla oli esittelijä, ja hänellä oli vain sovituskappaleet mukana, ja siitä valkkasin mieleisimmät sitten, joten nähtävästi juuri sitä mallia ei tuolta löydykään. Intoani ei himmentänyt edes se, että eräs terv.hoitaja sanoi hänelle näistä tulevan mieleen Papillooma-viruksen. En kyllä malta odottaa kesään asti, niiden käyttöä, vaan tottakai otan ne käyttöön heti kun tilaus saapuu :)
Että tällainen hassu hömppäilijä täällä.

uutuus-uutuus

Iän myötä sitä tulee vähemmän yritettyä mitään uutta. Ehkä syytä on siinä ettei nyt ole hirveästi ollut aikaakaan kokeilla uusia juttuja, ja toisekseen sitä monesti tyytyy siihen mitä on, ja tekee siis vain niitä tuttuja juttuja. Ainahan on riski siihen, ettei ehkä osaakaan sitä mitä yrittää!
No, eilen kokeilin siis keilausta. En ollut koskaan ennen koskenutkaan keilapalloon. Krhm. Mieli oli varsin hilpeä, yövuoro takana, ja muutaman tunnin unilla sitä sitten lähdettiin avoimin mielin kokeilemaan. Ja kyllä, kannatan sitä että silloin tällöin kannattaa ylittää itsensä ja tehdä jotakin mitä ei ole koskaan ennen tehnyt. Alku oli varsin inhoittava, toisten keilat kaatuivat ja minun pallo pyrki aina vain sinne kouruun, eikä siis mennyt lähellekään niitä keiloja. Mutta minulla oli päävalmentaja sekä vielä erillinen valmennusryhmä, ja tulosta alkoi syntyä, vaikken osannutkaan toteuttaa yhtäkään neuvoa jonka sain ;) (ja en vieläkään ymmärrä miksi minun pallo ei pyörinyt alkumatkasta lainkaan. toisten pallot kyllä pyöri.)
Illan saldon voisin tiivistää lainaamalla erästä läheistä ihmistä "kyllähän niitä pallojakin vaan viskelis, jos ei mitään muuta tekemistä olis". Eli mukavaa oli - sitä voi kokeilla joskus toistekin :)

Nyt täytynee ruveta nukkumaan, jos saisi tämän sekaisin olevan unirytmin kääntymään normaaliin.
Mutta hei, jos joku menee keilaamaan niin vihreä pallo osottautui parhaaksi - minulle ainakin :)

mikä sinusta tulee isona

-rumpali, poliisi, rakennustyömies.
-lääkärinhoitaja!

kyllä, minusta tulee lääkärinhoitaja, kuten veljenpoika asian ilmaisi.

mutta se onkin aivan eri asia mitä tämä lääkärinhoitaja tekee sitten isona.
hoitaako hän mummoja, ukkeja, äitejä, isiä, lapsia vai nuoria, vai kenties työn raskaan raatajia. ovatko hoidettavat sairaita, vai ehkäisenkö sairauksia, hoitaen terveitä.

tämän kysymyksen äärellä olen tässä ollut, ja miettinyt sitä ääneenkin. onneksi sitä ei tarvitse vielä tietää. keskityn vielä siihen hoitajan identiteettini muodostamiseen. tänään päätin sen, etten aio käyttää käsiäni kuvatakseni minkalainen se kohdunnapukka on, ja kuinka näyte sieltä otetaan. jep. mutta se näistä alapää jutuista tällä kertaa. mutta jos läheiset voisivat sitten huomauttaa minua asiasta, kun päärynä pöydällä muistuttaa minua heti ensisilmäyksellä naisen kohdusta. apua, toivottavasti sinne on vielä matkaa!


mutta tuleville rakennustyömiehille, ja muuten vain meidän rakentamisesta kiinnostuneille helmikuun puolenvälin päivitys rakennuksemme tilanteesta näin kuvallisessa muodossa;


joten odotellaan huhtikuuta ja lumien sulamista :)

kohtaamisia

Olen miettinyt mitä ihmiset ajattelevat törmätessään minuun kaupassa (tai jossain muualla). Kuinka moni piiloutuu hyllyn taa ajatellen "äh, tuo on SE, joka kuikki eilen alapäätäni" tai "voi ei, tuo tietää minusta sen ja sen jutun".
Mutta lohdutukseksi hyllyn taakse piiloutujille, jos niitä edes on, etten muista tuolla siviilissä, että missä tilanteessa olen kenetkin tavannut. Olen huomannut että monissa paikoissa pyörittyäni alkaa joka nurkan takaa tulla näitä jollain tapaa tuttuja kasvoja, ja alkuun sitä jaksoi miettiä päänsä puhki, jotta missähän sitä tuonkin kanssa on ollut tekemisissä. Sitten vihdoin viimein muisti, että "JUU se oli SE, siellä Tarinan sairaalan leikkauspöydällä!"
(Tarinan harjoittelu taisi olla kolmas harjoittelu, ja nyt niitä on takana jo lähes kymmenen, plus lisänä kesätyöt) Eli enää en jaksa miettiä. Toivon vaan, etten joudu tilanteeseen, jossa joutuisin muistamaan missä olemmekaan tavanneet.
Ja sittenpä olen miettinyt sitä, että kuuluuko minun tervehtiä kaikkia vastaantulijoita jotka jollain tavalla ovat tuttuja. Tänään huomasin, että hymyillessä ystävällisesti kaikille vastaantulijoille aika moni heistä tervehtii minua. Mutta väsyneenä työpäivän päätteksi ei jaksa kyllä aina hymyillä ihan kaikille, ei. Tästä päästäänkin siihen, että kuinka moni on loukkaantunut, koska en olekaan huomannut tervehtiä, vaikka sitä tervehdystä minulta olisi odotettu.

Joo, tässä on aika monta mutkaa. Monta mietittävää asiaa.

Tänään huomasin myös sen, että työtapoja on kyllä yhtä monta kuin on tekijää. Voi että olen saanut nähdä monenlaisia työskentely tapoja, mutta en vieläkään ole nähnyt kaikkia!
Siinä sitä ihmettelyä ja miettimistä riittää..mitä ominaisuuksia haluan ottaa tuolta hoitajalta itselleni, ja mitä en missään nimessä halua tehdä samalla lailla kuin kyseinen hoitaja.
Ja siihen kun ynnää ystäviltä ja muilta tuttavilta tulleet kommentit, mikä ei ole tuntunut kivalle terv.hoitajan luona, taikka sairaalassa, ja sitten soveltaa vielä nämä kaikki yhteen, jotta juuri minusta tulisi se unelmien terveydenhoitaja.
Huomaan sen ettei kukaan voi olla täydellinen, ehei. Mutta aina voi yrittää :)

Hyvää alkavaa viikkoa!

ihmettelyä vain.

Olen miettinyt paljon sitä, miksi elämä koettelee toisia rankemmin kuin toisia. Miksi toisen elämä näyttää sujuvan kuin tanssi ja olevan yhtä hymyä vain kun taas toisella on sairauksia ja muita ongelmia enemmän kuin soisi kenellekään.

Eilen totesin, että miten helppoa olisikaan olla vaikka myyjänä, hymyilisi vain nätisti asiakkaille, ei tarvitsisi tietää heidän ongelmistaan yhtään mitään. Nyt mietimme että miten suuri huoli meillä on tästä asiakkaasta, miten järeitä toimenpiteitä tarvitaan. Ja sitten mietitään että mitä sitä oikeasti voi tehdä oman ammattiryhmänsä edustajana, ja mikä ei taaskaan kuulu minulle.

Olen miettinyt muun muassa sellaisia asioita, että onko minun tehtävänä järjestää asiakkaalle asunto jostakin kaukaa, kun hän ei siihen itse tunnu pystyvän, eikä kukaan tunnu auttavan asiassa. Onko minun tehtäväni sanoa, että lapsi otetaan pois jos et tee nyt näin ja näin. Onko minun tehtäväni sanoa, että oletko miettinyt aborttia. Niin, minun tehtävänä on sanoa että minulla on hätä lapsesta, haluamme lapsen parasta. Mutta mihin se sitten riittää...

Ja sitten, olen ihmetellyt sitä, miksi toiselta naiselta äitiys onnistuu luontevammin kuin toiselta. Miksi toinen valmistuu 9kk:n aikana valmiimmaksi äidiksi kuin toinen? Tai miksi toiset äidit väsyvät helpommin kuin toiset. Voi äidit kuinka teitä mietinkään...

Tätä ihmettelyä ja kummastelua voisi jatkaa vaikka kuinka pitkälle.
Ei se elämä ole niin yksinkertaista.

Voi kun olisi viisautta siellä jossakin missä näistä asioista päätetään, että palkkaisivat riittävästi työvoimaa sosiaali- perhe - ja terveydenhoitotyöhön. (tarvitaan sitä työvoimaa kyllä myös sairaanhoidossa - juuri saamani puhelun mukaan olisi jälleen pula-pula-pula.)

Mutta, valoisien päivien toivossa (sekä ystävänpäivän odotuksessa) muokkasin ilmettäni hieman valoisammaksi.

voe tokkiisa

Tässä olen ihmetellyt miten se tuo aika menee nopeasti.
Siihen liittyen vaihteeksi kuvallinen päivitys, en muista olenko tätä kuvaa joskus jo laittanut,
mutta tulkoon nyt uudestaan sitten, muistin vetristämiseksi :)

Tuosta alkaa kohta puoleen olla vuosi,
no ei nyt ihan vielä mutta siis kohta.
Parempi fiilistellä jo nyt kun vielä unohtaa sitten maaliskuussa :)
Maaliskuu on kaikin puolin aika jännä kuu.
Ja siksi alan jännittää sitä nyt jo.
Silloin syntyy sukuun uusi vauva (jos ei jo tässä kuussa!).
(jotenkin tuolla neuvolassa olen oppinut elämään raskaudessa ihan erilailla mukana,
siksipä ihan oikeasti jännitän tuleeko sieltä sedän tytölle veli vai sisko..)
Maaliskussa alkaa kevät! valoisia päiviä odotettavissa.
Siitä seuraava kuukausi on huhtikuu - silloin tulee elementit.
Maaliskuussa on myös viikon verran lomaa.

Jotenkin minulle on tullut tunne, että tämä vuosi hurahtaa ohi tosi nopeasti.
Se on toisaalta hyvä,
mutta toisaalta minusta tuntuu,
etten kerkeä tekemään kaikkea mitä haluaisin keretä tehdä.
Oikeasti odotan kesää.
Ja sitten odotan syksyä ja kylmiä iltoja,
jolloin saa laittaa villapaidan päälle ja tulet uuniin.
Sen jälkeen odotan joulua.
Sittenhän vaihtuu vuosi taas.

Ohhoh, nuin se aika menee.

maailman parantamista

Käsittääkseni maailman parantaminen on noin karkeasti ottaen sitä, että valitetaan kurjuutta ja sitten se kurjuus häviää mielestä, tai ainakin sen on saanut jakaa jonkin kanssa ja näin on maailma taas hieman parantunut.
Mutta viimekertaisesta olen jalostanut ajatuksiani eteenpäin. Liittyen edelleen tuohon opinahjooni siis. Jotenkin se kirvoittaa ajatuksia jos jonkinlaisia - enkä käsittääkseni ole ainut.
Perjantaina oli työkokous joka laittoi minut miettimään että mitäs sitä olenkaan oppinut tuolla koulussa, mitä valmiuksia sieltä todella olen saanut ajatellen työelämää. Ensimmäinen kavahdus oli - että raskaana olevan ja lapsen ravitsemusta meillä oli yhteensä ehkä noin kuusi tuntia. Sitä ennen oli ollut sairaanhoitajaopintoihin liittyen yleinen ravitsemuskurssi jossa taidettiin hieman sivuta ehkä kahden tunnin verran lapsen ravitsemusta.
Minun mielestä tuo tuntimäärä on melkoisen vähän. Jos vaikka vertaan sosiologian opintojaksoon, joka taisi olla laajuudeltaan 1,5op, tunteja ainakin ihan riittävästi, ja siihen lisänä vielä laaja kirjallinen tehtävä sekä sen suullinen esitys. Joku taisi joskus sanoa että onko 1op yhtäkuin noin 22h.
Voi jos olisi hyviä vapaavalintaisia opintoja joilla täydentää opintojaan niinkuin itse haluaa. Täältä voi käydä katsomassa jos kiinnostaa mitä meille tarjotaan. Tänä vuonna on ensimmäistä kertaa mielenkiintoisen kuuloinen ravitsemusneuvontakurssi, mutta tämän jättipitkän harjoittelun ohessa on hieman hankalaa suorittaa sitä. (siihen nimittäin kuului useampia lähiopetuskokonaisuuksia)
Sitä voi sitten pohtia mistä sen 15op vapaavalintaisiin itsekukin saa haalittua kasaan. Ruotsin rakennekurssiakaan ei voi käydä montaa kertaa peräkkäin. Itselläni vapaavalintaiset alkavat olla kasassa, kesätöistä sai mukavan pompsin pisteitä kasaan, kun väsäsi tavoitteet ja loppuraportin työsopimuksen liitteeksi.
Täytynee tähän väliin sanoa että olen kyllä kuullut kokemuksia muistakin amk:ista ja jokaisessa tuntuu olevan ne omat heikot lenkit. Meillä kuitenkin on mukavan verran käytäntöä jossa pääsee sitten oppimaan niitä juttuja mitä ei teoriassa ole tullut. Ja itselleni se käytäntö kyllä opettaa kaikista parhaiten.
Sitten on näitä tapauksia että käytännössäkään ei mene ihan putkeen. Sattuu ilkikurinen ohjaaja, jolloin 5 viikkoa tuntuu ainakin vuodelta. Tai sitten opettaja heittäytyy hankalaksi, ei hyväksy tekemiäsi tavoitteita tai jättää saapumatta sovittuun ohjauskeskusteluun ilmoittamatta mitään. (hyvä juttu jos on jätetty ottamatta asiakkaita sen takia kun opettaja saapuu paikalle!)
Onhan näitä, tarinoita monenmoisia. Onneksi aika kultaa muistot - niin uskon.
Jo nyt muistelee nauraen sellaista tapausta, jossa opiskelukaverini oli kysellyt useaan otteeseen opintorekisteriinsä merkintää yhdestä kurssista. Kuukausien päästä taas asiaan palatessaan opettaja oli selittänyt koiran syöneen usean työn etukannen - joten hän ei tiennyt kenen tehtävistä oli kyse, eikä näin voinut laittaa suoritusmerkintää rekisteriin :)
Oikein mukavaa alkavaa viikkoa, minusta ainakin tuntuu että tästä tulee hyvä viikko!