Ehkä silloin on loma ollut tarpeeksi pitkä, kun aamulla kuudelta ei vaan enää nukuta. Ei nukuta, vaikka melkein tunnin odottaa, että nukuttaisi vielä, kun ennenkin on nukuttanut. Kylläpä sitä silloin joutaa ylös. Vuosiloma on jo lusittu, ja viikko Kelan lomaa käytetty, joten aikalaillahan se nappiin sitten meni. Kaipa nyt pitää vaihtaakin jo roolia. Ja ihan totta, aika ei ole käynyt pitkäksi.
Päinvastoin, ihmettelen edelleen minne nämä viikot on mennyt.
Vaikka mies on aika paljon (lue tavallista paljon enemmän) tehnyt ylitöitä, ei ole kun muutamana päivänä katsonut kelloa ja miettinyt, että voishan se jo tulla kotiin. Joka päivä mies on ollut tervetullut kotiin, mutta yleensä se klo 18 on tullut vauhdilla. Ehkä niinä parina päivänä kun kelloa olen kytännyt, olen ollut itse väsyneempi, ehkä.
Mutta näin se vaan pääsiäinenkin tulee, vaikka 6 viikkoa sitten tuntui, että eihän se tule IKINÄ. Kevään ja aurinkoisen ilman kunniaksi avattiin ulkokahvikausi, tosin aurinko meni juuri silloin pilveen, kun saatiin kahvit ulos, mutta juotiin ne siitä huolimatta ulkona. Takkia vaan tiukemmin kiinni, ja kahvi lämmitti!
Ehkäpä sitten pesen aikaisen aamun kunniaksi viimeisen tuvan ikkunan, kenties vähän muitakin. Ja totean kohta, että olisihan ne päiväunet ehkä ihan tarpeeseen...
maanantai 18. huhtikuuta 2011
lauantai 9. huhtikuuta 2011
matkailu avartaa
Voihan Pikku-potkiainen, kuinka huokaisinkaan moneen kertaan, että onneksi olet vielä siellä turvassa. Eikä sinun tarvinnut nähdä ihan kaikkea sitä mitä minä...
Ei voinut ihan totta kuin "päivitellä" välillä. Ja parhaat palat 2,5vrk:n matkani aikana sain oikeastaan viimeisen 6,5h aikana. (Ollessani Valtion Rautateiden kuljetettavana.)
Ensimmäiselle kaverille oli junan täyttyminen liian hapokasta, sihahdus vaan kävi ja karhulimppari maistui, niin ettei kukaan ehkä huomannut, tai ainakin niin kaveri toivoi, mutta moni sen haistoi kyllä varmasti. Seuraava kaveri nousee kyytiin ja ihmettelee, että hänelle pitäis tämä paikka kyllä olla.. siinä sitten naiset ihmettelevät, että kuka nyt istuu kenenkin paikalla, ja lähes vaunullinen väkeä vaihtaa paikkaa... (onneksi minä olin varsin jämäkästi omalla paikallani.)
Junan vaihto perjantai-iltapäivän ruuhkassa suhteellisen suositussa opiskelijakaupungissa oli sinänsä kokemus - sananmukaisesti kuljettiin virran mukana.
Sitten huokailin lapsen puolesta, joka viattomana pienenä muussasi äitinsä jalat ihan tohjoksi, koska juna ihan totta oli täysi, ja paikkalipulla melkein kannatti omalle paikalle mennä -joutuipa sitten vaikka kuinka sekalaiseen seurakuntaan. Onnekseni minun ei taaskaan tarvinnut istua niiden sipsin murujen päälle, saati saada vierustoverin tuttipullo roiskeita osakseni vielä tässä vaiheessa..
Hieman huvittuneena, osaksi säälienkin katsoin porukkaa, joka oli päättänyt ottaa koko omaisuuteensa muovipusseissa mukaan, ja sitten kovaäänisesti kiroili sitä, etteivät he koskaan pääse ulos tästä junasta, kun on tämä LAPSIKIN vielä tässä roudattavana.
Voi ei. Siinä vaiheessa Juha Tapiota isommalle napeista, ja silmät kiinni. Sen verran kurkistin, että ulos pääsivät, jonkun tuntemattoman ystävällisen avustuksella.
Voi, kyllä meitä ihan totta on niin moneen junaan. Ja tiedäpä siitä sitten, kuinka moni seurasi minun huokailujani, harmaan neuleen kilistelyä, tai selän oikomista. -Niinpä.
Valtion Rautatiet saivat myös vedet pyörimään silmissäni. Huokailin jo välillä Ylöspäin, että kun vaan kotiin pääsisin. Ja pieni suuri ihme se kyllä olikin, että olin myöhässä aikataulusta vain 74min, sen 120min sijaan. Ja kuitenkin yli 60min, joten saan hieman rahallista korvausta vaikkapa siitä hyvästä, että reppu selässä odotin niitä vaihtoyhteyksiä tulevaksi aika kauan, ja huokasutti ihan muutaman kerran.
Mutta kannattava se reissu oli. Hieman seikkailuakin siihen mahtui siis.. Kotiin tuliaisina iloisen vihreää, ja muutama hyvä kirpparilöytö. Ja voi, ne ihanat ravintola-annokset, joista ei kuvaa tullut otettua. Vieläkin se mangosorbetti maistuu kielenpäällä.
No niin, Pikku-potkiainen, nyt saat tulla, reissu on heitetty, helpompaa se varmasti oli, kun olit vielä siellä turvassa :)mutta ihan totta, vielä me jaksetaan odottaa, että jonkin viikon kasvat lisää.
Ei voinut ihan totta kuin "päivitellä" välillä. Ja parhaat palat 2,5vrk:n matkani aikana sain oikeastaan viimeisen 6,5h aikana. (Ollessani Valtion Rautateiden kuljetettavana.)
Ensimmäiselle kaverille oli junan täyttyminen liian hapokasta, sihahdus vaan kävi ja karhulimppari maistui, niin ettei kukaan ehkä huomannut, tai ainakin niin kaveri toivoi, mutta moni sen haistoi kyllä varmasti. Seuraava kaveri nousee kyytiin ja ihmettelee, että hänelle pitäis tämä paikka kyllä olla.. siinä sitten naiset ihmettelevät, että kuka nyt istuu kenenkin paikalla, ja lähes vaunullinen väkeä vaihtaa paikkaa... (onneksi minä olin varsin jämäkästi omalla paikallani.)
Junan vaihto perjantai-iltapäivän ruuhkassa suhteellisen suositussa opiskelijakaupungissa oli sinänsä kokemus - sananmukaisesti kuljettiin virran mukana.
Sitten huokailin lapsen puolesta, joka viattomana pienenä muussasi äitinsä jalat ihan tohjoksi, koska juna ihan totta oli täysi, ja paikkalipulla melkein kannatti omalle paikalle mennä -joutuipa sitten vaikka kuinka sekalaiseen seurakuntaan. Onnekseni minun ei taaskaan tarvinnut istua niiden sipsin murujen päälle, saati saada vierustoverin tuttipullo roiskeita osakseni vielä tässä vaiheessa..
Hieman huvittuneena, osaksi säälienkin katsoin porukkaa, joka oli päättänyt ottaa koko omaisuuteensa muovipusseissa mukaan, ja sitten kovaäänisesti kiroili sitä, etteivät he koskaan pääse ulos tästä junasta, kun on tämä LAPSIKIN vielä tässä roudattavana.
Voi ei. Siinä vaiheessa Juha Tapiota isommalle napeista, ja silmät kiinni. Sen verran kurkistin, että ulos pääsivät, jonkun tuntemattoman ystävällisen avustuksella.
Voi, kyllä meitä ihan totta on niin moneen junaan. Ja tiedäpä siitä sitten, kuinka moni seurasi minun huokailujani, harmaan neuleen kilistelyä, tai selän oikomista. -Niinpä.
Valtion Rautatiet saivat myös vedet pyörimään silmissäni. Huokailin jo välillä Ylöspäin, että kun vaan kotiin pääsisin. Ja pieni suuri ihme se kyllä olikin, että olin myöhässä aikataulusta vain 74min, sen 120min sijaan. Ja kuitenkin yli 60min, joten saan hieman rahallista korvausta vaikkapa siitä hyvästä, että reppu selässä odotin niitä vaihtoyhteyksiä tulevaksi aika kauan, ja huokasutti ihan muutaman kerran.
Mutta kannattava se reissu oli. Hieman seikkailuakin siihen mahtui siis.. Kotiin tuliaisina iloisen vihreää, ja muutama hyvä kirpparilöytö. Ja voi, ne ihanat ravintola-annokset, joista ei kuvaa tullut otettua. Vieläkin se mangosorbetti maistuu kielenpäällä.
No niin, Pikku-potkiainen, nyt saat tulla, reissu on heitetty, helpompaa se varmasti oli, kun olit vielä siellä turvassa :)mutta ihan totta, vielä me jaksetaan odottaa, että jonkin viikon kasvat lisää.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)