pikkumökin elämää

Viimeisen vuoden ja 3kk ajan meillä kahdella ihmisellä on ollut käytössä 40 neliötä. juu, kyllähän se on ihan riittävästi, mutta kun meidän tavarat ei mahdu tänne mitenkään. kun aiemmin oli kokonainen huone, vaatehuone ja käytävä enemmän. oltiin tässä taannoin lähdössä häihin, ja mies oli jo puku päällä, etsiskeli kravattiaan, ja todettiin sitten ettei täällä ole kuin hautajaiskraka. hahhah. kaikki muut on hyvässä säilytyspaikassa a tai b. kuten moni muukin asia.

on eletty tämmöstä laatikko elämää. kun jotain oikein kaipaa, ja ennenkaikkea tarvitsee, niin ei auta kun etsiä ensin sängyn alla olevista laatikoista, sitten yläkomerossa olevista ja sitten todeta että pitääkin ajella sinne säilytyspaikkaan b, jossa ne loput (ja suurin osa) laatikoista on ja yrittää muistaa mihinkä niistä lootista juuri tämän tarvikkeen laitoin.
onhan meillä täällä kaikki välttämätön. mutta aika ajoin tuntuu että täällä ei ole mitään, mutta kuitenkin kaikkea ihan LIIKAA. ihan jopa ahdistuu tähän ahtauteen hetkittäin. mutta sitten taas toteaa, että eipä sitä ihmislapsi oikeasti tarvitsisi yhtään enempää. tämähän on kaikenkaikkiaan varsin kompakti paketti. keittiö, olohuone ja makuuhuone kaikki samassa. ja ikioma puulämmitteinen sauna, ja suihku + sisäwc. että eipä sitä enempää ihan oikeasti tarvitsekaan. sitä kun on tottunut siihen avaruuteen.
ja vähän häiritsee se (tai olen tehnyt siitä häiritsevän asian), ettei tänne oikein viitsi kutsumalla kutsua kyläilijöitä, tottakai meille saa tulla, mutta sitä aina miettii että onhan täällä vähän katto matalalla ja isompi porukka ei oikein mahdu istumaankaan. vaikka onhan meillä käynyt vieraita, ja on ruokittu isompiakin talkooporukoita, että eihän se oikeasti mikään syy ole :D heh. että tervetuloa vaan, jos huumoria riittää.
meillä voi nähdä tämmöistä;

synkeetä

sama maisema vähän kirkkaammalla

näitä maisemia ihastellakseen
pitää vähän matkaa kävellä, mutta sama järvi siellä näkyy.

"takapihalta" löytyvä erikoismetsä,
tässä tosin varsin tavallisia mäntyjä

en ole vielä selvittänyt mikä matoinen tämä oli.
mutta sellainen nähtiin myös.

ja kunhan tähän muutetaan niin siinä on sitte 3 pikkumökkiä
ja aika paljon varastotilaa päälle.

TERVETULOA.

elämäntapana rakentaminen

Mietin kerran tässä ääneen, että voinkohan rehdisti ja reilusti suositella lämpimästi oman talon rakentamista kenellekään. Ei sillä, ettäkö se nyt niin kamalaa olisi, mutta olisihan se nyt väärin romantisoidakaan asioita.
Rakentamistakin on hyvin monenlaista. Toiset rakentaa niin, että käyvät itse vain katsomassa kun toiset tekee työt. Niin, siis minun rakentaminenhan on tähän asti ollut hyvin pitkälti tätä. Jouduin viikonloppuna kylläkin kiipeämään katon rajaan kattotuolien päälle, ja se oli aika hurjaa. Onneksi sitä ei tarvitse tehdä joka päivä, mitä taas mies tekee. Keikkua nyt siellä korkealla naulainten ja parrujen kanssa. Minä vaan kiltisti kannan kahvia lisää ja juoksen äkkiä alta pois, ettei päähän putoa esimerkiksi puukko.
Voisihan sitä rakentaa helpomminkin. Sellaisia ratkaisuja on myös, että talo tuodaan kokonaisena ja parin päivän päästä pääsetkin muuttamaan. Niinpä. Mielessä on käynyt useitakin kertoja, että olisihan sitä päässyt aika paljon helpommalla, ja monta mutkaa vähemmällä. Vaan olisihan sitä pitänyt vähän enemmän maksaakin tuollaisesta ratkaisusta. Tähän päätökseen meillä vaikutti mies. Eihän sitä rakentamisen RIEMUA pääse kokemaan jos ei itse tee.. Tämä on nimenomaan sitä kokemista, jota sitten vuosien päästä muistellaan. Projekti, joka meille tosin on melko luonnollinen "jatkumo", koska jotenkin tässä on aika lailla monta kesää peräkkäin jotakin rakennettu tai remontoitu... viimeinen 1½ vuotta on melko tiiviisti nakerreltu. Ensin tämä pikkumökki, ja nyt tuo vähän isompi tapaus. Aika näyttää, loppuuko tämä rakentelu koskaan. Epäilen, että ehkä tahti hieman rauhoittuu vähäksi aikaa ainakin, mutta suunnitelmia on jo mitä sitten seuraavaksi..

kupillinen kahvia ja puolikas kaurakeksi.

niin, siinäpä ne päällimmäiset.
monesti elämässä miettii, miten monenlaisia tunteita sitä onkaan olemassa. jollakin kurssilla kerran lueteltiin erilaisia tunteita, ja niistähän ei meinannut loppua tullakaan. ei ne ilo ja suru olekaan ainoat. ja sitten, jos vielä voi olla niitä RISTIRIITAISIA TUNTEITA. ne ne vasta onkin monimutkaisia tunteita, voi sekoittua ihan sikin sokin kaikenlaista.
omassa elämässä ja työelämässä olen ollut tekemisissä jos jonkinlaisten tunteiden kanssa. olen miettinyt paljon, että minkälaisia tunteita kenelläkin on.
ei sitä tiedä minkälainen myllerrys vieressä istuvalla on meneillään. neuvolan aulassa luulisi yksinäisen vierustoverin olevan täynnä odotuksen riemua, jota ei ehkä ole vielä tohtinut kenellekään kertoa, tai lasten kanssa tullut äiti on varmasti iloinen lapsistaan... toisaalta se yksinäinen toveri ei ehkä odotakaan, vaikka kuinka haluaisi, tai odottaa vaikka ei haluaisi odottaa. ja äiti lasten kanssa ei olekaan niin onnellinen ja iloinen, vaan todella uupunut.
voi sitä myllerrystä, joskus haluaisi vetää peiton korville ja sulkea kaiken tuollaisen myllerryksen pois. ei kai kenenkään tarvitse tuntea ihan kohtuuttomasti myllerryksiä.
oikeastaan minulla ei juuri nyt myllerrä päässä mikään. kahvi alkaa pikku hiljaa vaikuttamaan, joten jos siirtyisin myllertämään vaikka piirakkataikinaa, jotta kahvin kaverina olisi ensi kerralla vaikka sitä piirakkaa, ja ajatuksetkin olisi hieman sujuvampia.

ps. rakennuksella on jälleen putkia. tällä kertaa ilmastointiputkia, mutta ne kai on melkolailla valmiit viritykset. ja piippu menee jo katosta läpi! että silleen.