mitä on joulu mieli...

Havahduinpas ajatukseen joulumielestä. Että mitä se oikeasti onkaan.
Käsittääkseni jotakin hyvää kuitenkin. Ehkä ihan harvinaisen hyvää.

Luulisin, että se oli sitä, kun kello oli pykälässä ja vielä jäin kuusta kannattelemaan, jotta siivoja sai käydä kopistelemassa kuusen maton. Eikä kiireen tuntua tullut siitäkään, että vielä pysähdyin juttelemaan osaston kollegan kanssa niitä näitä. Ja rappusia alas kavutessa mietin, miten se joulu ihan totta tulee myös sinne osastolle. Ja pukukopilla pukukoppikaverini vielä muisteli miten aikoinaan tykkäsi tehdä niitä jouluöitä töissä, meni aattoiltana ja lähti jouluaamuna. Oli kuulemma tunnelmaa. Sen uskon, että jouluyössä on tunnelmaa, viettipä sen sitten siellä osastolla! Ja joulumieltä on kyllä sekin, että vapaaehtoisesti on aattoillan töissä, tai sitten sen jouluyön ja tarjoaa näin jollekin muulle vapaata olla perheen kanssa.

Kyllä se joulumieli on myös sitä, että saa vapaa-aamuna herätä kiireettömästi ja katsella aamun valkenemista kaikessa rauhassa kahvikupin ja miehen seurassa. Se on vaan ihmeellisen hyvä mieli siitä, että ulkona on valkeaa ja raikasta ja sisällä tuvassa lämmintä. Tietoisuus siitä, että kohta laitetaan uuniin tulet, jotta sinne saa kinkun laittaa paistumaan. Ja sitten kuusen tuoksussa voi maistaa sitä lämmintä kinkkua... Mutta sitä ennen täytyy hakea se kuusi tuossa ihanassa pakkaskelissä, ja muistella minne se kuusen jalka tulikaan laitettua...

Joulumielellä täällä siis, oikein rauhaisaa joulun aikaa.

Joulumielellä...

..vesikielellä. Niinhän se menee :) pidettiin pikkujouluja, koska haluttiin syy syödä hyvin.
ja onneksi löytyi varsin helposti innokkaita kanssa syöjiä. (olimmehan kaksi edellistäkin viikonloppua yhdessä jo juhlineet hyvän syömisen merkeissä)
No, ehkä nyt ennen joulua hieman taukoa. Ainoastaan piparitaikinaa ja joulutorttuja. Ehkä vähän hedelmäkakkua.
Yleiskone vaan laulamaan :)

Mutta niin. Kaiken kaikkiaan on hyvä mieli. Hyvistä verhokaupoista. Kauniista sanoista. Rohkaisusta. Keskeneräisestä piparitalosta. Kolmen päivän vapaista. Talvesta. Ja siitä joulusta!

Toisaalta on pieni pää täynnä kysymyksiä. Miksi, miksi ja miksi. Ei auta kun luottaa, että Taivaan Isä kyllä tietää ja hänen käsiinsä jättää kaikki kysymykset.

Tämmösillä...

Nyt menen katsomaan kummanko elokuvan mies valitsi.

talvi!

Aika rientää, eikä oikein ole ollut voimavaroja/ mielenkiintoa tänne nyt bloggailla...
Päivät hurahtaa tuosta nuin vaan, aamusta iltaan. Jotenkin nämä pimeän vuoden ajan päivät vaan on lyhyempiä kuin kesän!
Toiseksi, aika kuluu pitkälti muissa touhuissa kun koneella, koneella asuu jo työpäivät, niin illalla monesti jättää väliin kokonaan, tai pika pikaa katsastaa yksityis mailit.
Pakkanen paukkuu, just juteltiin, etteipä muisteta millon olis marraskuussa ollut vastaavat kelit! Mieli on jo varsin jouluinen.
Paljon olen viimeaikoina miettinyt terveyttä, miten se on monesti liian itsestään selvyys...
Ja aika monta kertaa on ollut ikävä mummoja. Ihan jonkin kerran edelleen kylällä ajellessa ajattelen, että nytpä voisin poiketa mummolle kahville, mutta niin, ihan oikeasti mummolla on aika paljo paremmat kahvit jo kun meillä täällä!
Semmosia ajatuksia tämä syksy on tuonut tullessaan. (vaikka nythän on jo ihan talvi!)
Mutta taidan kaivautua tuonne sohvan nurkkaan. Kohtahan se jo nukuttaakin, varsin makeasti!

onni on. . .

perhe.

ihana mies <3

sisko.
veljet perheineen.
äiti ja isä.

oma koti.

lämmin uuni.

terveys.

... se on aika paljon. tässä vasta murto-osa onnesta, päällimmäisenä mielessä.

oi niitä aikoja

Aika kultaa muistot, eikös sitä niin sanota. Ja kyllä se alkaa jo sille tähän ikään kerenneenäkin tuntua. Ihan vaikka kovin lyhyelläkin aika välillä.
Joka ikinen ilta, kun käyn lenkillä, tai kaupalla, tai muuten vaan kylälle päin ajelen -ulkona on pimeää, sataa ehkä, tuulee ja on kaikin puolin tympeää, katselen melkein naapurissa olevaa rakennustyömaata. Eikä käy kateeksi! Ikkunasta loistaa työvalot - ja hetkessä olen takaisin vuoden takaisessa.
Olihan siinä oma rumanttisuutensa hilautua rakennukselle joka ilta. Erityisesti ne pimeät lauantai-illat jäi mieleen, kuuden jälkeen YleXillä alkoi Köyhä Ritari ja ihan joskus meinasi itku päästä sitä kuunnellessa. Mutta loppujen lopuksi aika harvoin tuli kanavaa vaihdettua - se oli ihan vaan toisarvoista mitä sieltä radiosta kuuluu. Sen 2 tuntisen jälkeen oli ihan oikeasti vapaan tarpeessa, ja sunnuntait olikin onneksi vapaa päiviä.
Kyllä tässä on nyt tiettyä vapauden tunnetta, tässä syksyssä. Ei tarvitse potea huonoa omaa tuntoa rientäessään palavereissa, koska mies jäi TAAS yksin rakennukselle. Ja ihan joudetaan lähtemään yhdessäkin, vaikka IHAN HUVIKSEEN KAUPUNGILLE. Vierähti tovi, että kävin yksin vain kaikki pakolliset kaupunkireissut, eli kun oman kunnan rautakauppa ei tarjonnutkaan jotakin, niin turvauduttiin sitten vähän isompaan. Eikä sinne huvittanut jäädä pyörimään sen pidemmäksi aikaa.
Kaksi vuotta on oikeasti tosi lyhyt aika ihmiselämässä, riippuen tietysti paljonko päiviä vielä on jäljellä, mutta esimerkiksi 24 vuodesta se on 1/12 osa. Ja kyllä sitä aikaa käytetään paljon turhempiinkin asioihin kuin talon rakentamiseen.
Nyt ei ole kiirettä mihinkään. Päivä kerrallaan, muutaman kärsii käyttää huoletta vaikka vain laiskotteluun, uunin lämmittämiseen ja siihen mikä tuntuu kivalle.
Ja kyllä, kavereiden rakennuksella käydään mielellään. Saavat ihan kaiken sympatiani, ja empatiani ja muun semmosen.

Nyt siihen uunin lämmitykseen...

vähemmän vakava

Hui kun olenkin ollut vakava viimeksi. Onneksi en aina ole noin tiukkis, vaikkakin melkein aina.

Ulkona on jo pimeää, Valmet siellä vielä vaan jyrisee. Ja sataa vettä. Ja saunan kiukaassa räiskyy iloisesti tuli.

Elämä on aika ihanaa.

Sanoisin, että tätä se elämä on. Aamulla töihin ja illalla kotiin. Jonakin iltana kehtaa tehdä vielä kotonakin jotakin, ja toisena ei. Eikä onneksi tarvitsekaan. Sitten on viikkoja, että mennään tukkaputkella jokaisena iltana jonnekin ja iltapalaksi lämmitetään meetvursti pizzaa. Jes. Sekin on aika kivaa, ja se pizza on yllättävän hyvää, kun ei ihan joka ilta syö ;)

Niin, perheeseen syntyi pieni trinsessa, ja tätihän on ylpeä neljästä pojasta ja trinsessasta. Ja sitten niistä miehen puolen kolmesta tyttösestä ja yhdestä pojasta! Inania.
Toiseksi pienin poika väitteli sedän kanssa tinkaan kirjan kuvasta, pojan mielestä se oli "auto" ja sedän mielestä ihan selvä "traktori". Ainakin 6 kertaa pieni kantoi kirjan sedän eteen ja tahtoi syliin -ja väittely saattoi taas alkaa. Uskomatonta, aina etsittiin sama kuva. (1v6kk ei tainut vielä osata sanoa traktori, vaan kaikki ajoneuvot joissa oli 4 rengasta oli autoja...)

Tällaista tänne tällä kertaa.

kiertely ja kaartelu

"no ei tämä nyt niin vakavaa ole, mutta kuitenkin..." Niinpä.
Ota siitä selvä sitten. Miksi aina pitää kierrellä ja kaarrella ja SIEVISTELLÄ.
Itsekin siihen syyllistyn, mutta koko ajan yritän pyrkiä suorempaan ilmaisuun.
Kotona nyt voi kieroilla, kieroillaan molemmat kilpaa. Mutta töissä pitää olla suora.
Terveydenhuoltoalallakin on ihan liikaa niitä kaartelijoita, jotka etsivät mahdollisimman kaunista tapaa ilmaista asia, ja sitten loppujen lopuksi totuus helposti vääristyy. Tottakai hienovarainen saa olla, ja pitääkin, mutta kyllä asioista pitää puhua suoraan, silmiin katsoen, ja vielä varmistaa että kaikki meni perille.
Varmasti sievistelyyn osasyynä on jonkinlainen mielistely, halutaan pitää hyvät suhteet asiakkaisiin. Tietysti alkuun on hyvä kuullostella mitä kärsii sanoa ja miten. Luottamuksellisen suhteen luominen asiakkaaseen on mielestäni pohja asiakassuhteessa. Sitten kun luottamus on saatu, pitää asioista keskustella ihan niiden oikeilla nimillä. Nih.

Että jos on ylipainoa niin sitten sitä on. Ei katsota sormien välistä ja arvella olisiko sitä vai eikö. Se on sitten jokaisen oma asia haluaako laihduttaa, ymmärtääkö asian vakavuuden.
Nuttura puristaa nyt kyllä ja pahasti.
Nämä vaan on semmosia ahaa elämyksiä mitä tulee kuunnellessa erinäisiä juttuja, asiakkailta, kollegoilta, tuttavilta...
Voi jos voisi aikuisetkin olla kuin lapset,jotka ei arastele puhuessaan.

Sitten tietysti on ne asiat, joista et tiedä. Silloin on parempi sanoa ettei tiedä - tai katsoa sieltä Googlesta XD

mutta nyt tiukka terkka siirtyy ikkunan pesuun.
Tälle kertaa tarpeeksi ravistelua, ennen kaikkea itselle, ja suoristuttu taas hivenen.

töitä

Aina silloin tällöin mietin ja vertaan eri töitä, mitä olen tehnyt. Olen kerennyt nähdä aika monta työtä. Harjoitteluiden kautta eniten, mutta useampaa palkkatyötäkin olen tehnyt.
Viimeisimpänä mieleeni nousi työ vuodeosastolla tai ennen kaikkea dementiaosastolla, ja sehän tuli mieleen siitä, kun keskustelimme dementioista. Ihan vähän läikähti ikävä niitä mummukoita ja pappoja, jotka esla-potkureiden kanssa viilettivät milloin minnekin, istuivat aulassa odottamassa junaa, ja pitivät ikkunasta näkyvää lampea Laatokkana. Mietin, minkalaista tämä ihmiselämä onkaan. Ei oikeasti voi tietää, mitä vanhuus tuo tullessaan. Eikä tästä aikuisiän kynnyksestäkään, kaikki voi muuttua todella nopeasti, ihan jo lapsenakin.
Miten raadollista kaikki välillä onkaan. Huoltoaseman kassalla työskennellessä pääsi loppujaan aika helpolla, hymyilit jos huvitti, jos et hymyillyt, se joka aamu klo04 tuleva rekkakuski muisti kysyä, mikä saa suun mutruun. (no ehkä jo se, että sama setä ostaa joka aamu sen saman värisen nortti-askin ja kertoo ne samat vitsit, ja minä olen valvonut koko yön.) Niin, eihän se mitään hirmu hehkeää ollut sekään.
Oikeastaan nyt minulla on ehkä tähän astisista töistäni siistein, ja työajallisesti mukavin työ. Mitä nyt välillä pienet vauvat kastelee neuvolatädin housut, ja huonolla tuurilla vaippa on täynnä kakkaa. Mutta sekin on aika pientä sen clostridiumin rinnalla.
Niin. Aika ihmeellistä nähdä ihmiselämää, jota on niin monenlaista.
Mutta, työt jatkuu ja haistellaan, mitä kaikkea syksy tuokaan tullessaan.

rakentaminen

Sitäpä vain olen pohtinut ain, että loppuukohan rakentaminen koskaan. Ja kyllä, ei se lopu, ei niin ikinä.
Mutta ei sen tarvitse loppuakaan. Toiset vaan tuntuu olevan enemmän ja vähemmän elämäntapa nakertelijoita. Jokin ROJEKTI oltava vireillä jollakin nurkalla koko ajan, jos ei sitten omalla niin vaikka sitten kaverin nurkalla.
Eikä voi rouva valittaa, ehei. (eikä ole kyllä valittamistakaan) Rouva vaan ei saisi niin paljon luetella niitä omia rakennettaviaan maitolaiturista roskakatokseen ja patioon, tai siitä sillasta puhumattakaan... Luettelemalla työ ei tunnu loppuvan milloinkaan. Mutta kun listaa vaan yhden jutun, ja tekee sen kerralla loppuun, niin se onkin kohta valmis! Ja sitten voi innolla aloittaa uuden rojektin jälleen.
Ja koska rakentaminen ei ole yksin mukavaa, rouvakin uhrasi ystävällismielisesti lomastaan lähes puolet maalaukselle, joka luettakoon osaksi rakentamista. Ja se loppu puolet sitten ihasteltiin maisemia ja haukottiin pohjoisen raikkaampaa ilmaa!
Ja taas jaksaa hyvin, rakentaakin :)

kypsä

Raaka, medium, kypsä ja ylikypsä. Tai jotenkin sinne päin.
Täällä ollaan ehkä vähintään kypsiä. Mutta niin varmaan kuuluukin, koska enää päivä ja saa huokasta.
On se vaan KUMMA. Jos ei olis lomaa niin jaksais varmaan ihan hyvin, mutta kun on loma, niin nähtävästi kuuluu asiaan vedellä viimeisiä ja nähdä punaista viimeisinä päivinä, (punaisen näkemiseen liittyen; kukaan ei ole synnyttänyt vo:llani) ja tosiaan : KYPSÄHTÄÄ.
Kypsähtää vähän ihan kaikkeen. Ei ehkä niinkään työhön, mutta kaikenlaisiin erinäisiin pikkuasioihin, kotonakin. Mutta onneksi tiedän että tämä ei ole ollenkaan vakavaa, vaan ihan puhtaasti olen itse itseni ajanut tähän tilanteeseen ja tieten tahtoen kypsyttänyt itseni, koska muutenhan loma ei tuntuisi lomalta!
Loma, jolloin voi valvoa vieläkin pidempään, ja nukkua aamulla pitkään! Vaikka viitaten ed.päivitykseeni, on tämä kesä tähänkin asti ollut ihan erilainen, pitkäääään aikaan eka kesä, että on kaikki illat ja viikonloput vapaata! Voi että, olen nauttinut!
Sitten sivuraiteelta, tänään ihmettelin jalkakäytävälle leiriytyneitä ihmisiä ja kuumaa löyhähdystä, joka torin nurkalta puski vastaan pyöräillessäni kotiin. Ihmeellinen ilma, ihankuin ulkomailla. Olen kiitollinen keskusvaraston tädistä, joka ajoissa ollessa toi työhuoneeseeni upouuden härveltimen (=tuuletin), se on hiljainen, vain rahapuu kuulee sen kuiskeen. Muuten. Eräänä päivänä käytin luovuuttani töissä. Mutta ehkä on nyt parempi lopettaa juttu, ennenkuin se karkaa käsistä. Sen verran, että jaoin kukkia ja istutin pienempiin ruukkuihin, hyödynsin sitten paria papa-lastaa k.o.touhussa :) ja hyvä tuli!

Mutta. Kypsennys haihtui hieman. Jaksaa vielä hyvin perjantain!

kesäistä

Täälläpä on kesäistä. Täällä blogissa myös. Ulkona ja sisälläkin on kesäistä.
Mielikin on kesäinen koska kesäloman tynkyrä on vielä edessä päin. Sitten kun se on pidetty alkaa syksyn ja ihanien pimeiden ja viileiden iltojen odottaminen.
Mutta kesän kunniaksi olen hilautunut pois mukavuusvyöhykkeeltä, ainakin aina välillä. Yön voi valvoa vaikka lähes läpeensä ja seuraavana päivänä huomata, että tähän asti onkin ihan suotta nukkunut NIIN monta tuntia, ja pitänyt sitä vielä välttämättömyytenä. Sitten parin päivän päästä metsässä harppoessa muistat taas, miksi yövuoron jälkeen kannatti nukkua kuitenkin jokunen tunti, ja ainakin ottaa ne univelat takaisin sitten melko pian. Mutta kun istahtaa kotvaseksi kannonnokkaan, jaksaa taas kummasti.
Kyllä kesässä ihaninta on valoisat illat ja se tunne, ettei ole pakko mennä vielä nukkumaan! Voi leikkiä istuvansa laiturilla, vaikka oikeasti istuu puolivalmiilla terassilla. Tai keittää vielä yhdet iltakahvit, koska se vaan on niin kivaa. Voi tehdä extempore kyläilyjä ja huomata palelevansa koska on jo yö, mutta kellään ei vielä ole kiire minnekään. Voi myös ottaa vastaan pieniä ja isoja kyläilijöitä, jahdata kadonnutta hoitokissaa metsikössä, pyöräillä satamassa, syödä jäätelöä jäätelökioskin sulkemis aikaan ja hihitellä kartan kanssa kulkeville turisteille.
Voi laskettaa pyörällä alamäkeen kovaa, ja ihan vaan nauttia siitä kesäisestä ilmavirrasta ja ihanasta vapauden tunteesta.
Näin täällä otetaan ilo irti lähes lomattomasta hellekesästä.

ps.pointti oli ehkä se, että kesällä kannattaa valvoa, miettimättä seuraamuksia :D

vihreää!

Sieltä se nousee, uusi ihana nurmikko. Näillä keleillä ottaa aikaa, ja letku ei koko pihalle yllä, niin meillä toivotaan sadetta tasaisin väliajoin - sopivana suhhuutuksena. Ehkäpä loppukesästä pääsee jo etupihan nurmikolle avojaloin talsimaan, ehkä!

Tämmöistä meille. Olin juuri niin kovin sosiaalinen että jutut on nyt loppu.
Siirryn siis kartanomme eteläsiipeen, nälkä kurnii vatsassa.

maanantai

Monesti maanantaitkin on ihan tavallisia päiviä, kuten tiistai tai vaikka torstai. Eli töissä käydään ja sieltä tullaan. Mutta toisinaan ne on sitten NIIIN maanantaita että.
Tänään todellisuus selvisi vasta klo 16.10 kun työpuhelin vielä vain soi. Oma vikani, kun se oli päällä edelleen kyllähän se osaa soida. Helppo syyttää yhtä puhelua, olinhan jo sen puhelimen soidessa myöhässä armottomasti. Jotenkin vain niin pääsi käymään.
Turha ehkä syyttää lääkäriäkään, se oli lähtenyt jo aikaa sitten, minulla vaan oli hanskat hukassa, ja kortsut nurkassa noin ihan kirjaimellisestikin. (ei ne minun jäljiltä siellä nurkassa ollut. se nyt vaan rimmasi niin hassun hauskasti, ja kyllähän niitä toisinaan on nurkassa lääkäripäivän jälkeen. se onkin ihan eri tarina miksi näin on, mutta siitä lisää toisessa numerossa, jonka julkaisusta ei vielä ole tietoa..)
Mutta siis. Nyt klo 19.36 tajuan, etten ole juonut iltakahvia. Ja syytän liian alhaalle laskenutta kofeiinipitoisuutta veressäni siitä, etten ole saanut tänäiltana aikaiseksi kerrassa mitään. Vaikka oikea syy on se, että totesin ulkona olevan niin kylmä, että pitäisi viitsiä laittaa toinen paita päälle, ja olin liian laiskalla tuulella etsiäkseni sellaista, koska sunnuntai-järjestyksen vallitessa kaikki vaatteet on kerrankin kaapissa, ja vaatekaapille on nykyään liian pitkä matka, eli siis istun tässä vieläkin.
Täytynee siis laittaa se kahvi tippumaan. Ehkä tuo ilmakin tuntuu kylmälle sen takia, ettei veri virtaa riittävän lujaa, ja se ei virtaa koska ei ole juonut iltakahvia. Näin.
Eli ehkä kohta tarkenen mennä t-paidassa ulos.
Ja ehkä nämä syy-seuraus suhteet tästä vielä kirkastuu. Ehkä kohta löydän makaronilaatikon hellalta ja muistan että olenhan kerennyt senkin tehdä tämän illan nimiin, ja ehkäpä on muutakin -joten ehkä tämä ei ollutkaan niin kovin maanantai.
Onneksi huomenna on tiistai.

rahapuu perhosella

Tämä on tarina rahapuusta, joka päätyi kaupan hyllyltä minun työpöytäni nurkalle. Siis minun TYÖPAIKALLE, työhuoneeseeni ja siellä olevan työpöydän nurkalle.
Työkaverini tuumasi nähtyään rahapuun, että "hommasit sitten rahapuun kaveriksi" -jep, näin tein koska työkaveri jäi lomalle, mutta minä en. Minulla ei ole vielä lomaa niin paljoa että siitä hirveästi kannattaisi ääntä pitää.
Ostin siis rahapuun, koska monestihan lomalle jäädessä ostetaan jotakin hyvää -jotenkin juhlistetaan lomalle jääntiä.
Mutta minä siis EN jäänyt lomalle. Juhlistin siis työkaverini lomalle jääntiä. Ei siinä minun kannalta mitään juhlimista ole, olis voinu olla töissä kun kerran minäkin olen :D mutta hyvä työkaverille, että on lomaa! ja sen on ansainnut.
Ihan oikeasti siinä kävi niin, että minä, armoitettu kukan kasvattaja onnistuin kuolettamaan KAKTUKSEN. Kyllä. Se oli siinä ikkunalla kauniin puna-vihreänä kun aloitin, mutta sama työkaverini huomautti tässä taannoin että se kaktus ei näytä ihan terveeltä... Ja aikani sitä elvytettyäni turhaan jouduin heittämään sen pois.
Niinpä päätin hankkia piristykseksi jotakin korvaavaa siihen ikkunalle. Mutta tämä uusi rahapuu perhosen kanssa on niin hieno, ettei sitä raaskinut ikkunalle laittaa. Pääsi ihan pöydälle.
Tervetuloa asiakkaaksi äitiysneuvolaan, niin näette kuuluisan rahapuun :)

elämyksiä

Pieni poika otti vakavasti tätiä kiinni hiuksista,
puristi poskista, veti nenästä,
yritti työntää nyrkkiä suuhun.
Kokeili josko tädin sormia saisi syödä, jos kerran omia ei.
Konttasi karkuun niin kovaa kuin nelivedolla pääsi,
kohta nousi sedän lahjetta pitkin ojentaen kätensä "ota syliin".
Ei vierastanut - tykkäsi vaan niin valtavasti.

Josko sitä osaisi joskus itsekin olla yhtä välitön.


Kesä fiilistä. Näillä meillä jaksetaan :)



"Muru hei, takki auki. Täältä tulee hauki, joka susta tykkää.
Heikkoudet on myös mulla, jotenka ala tulla. Tahdon juuri tuollaisen..."

Kymppilinja- Minä ft. Mariska

paljastuksia

1. terkkari syö ranskalaisia.
voiko hän siis olla sinut itsensä kanssa? onneksi voi, vaikka toisinaan kaupan kassalla tunnen jonkun tuijottavan ostoksiani. mutta onneksi terkkari osaa syödä tervellisesti VAIKKA ne ostokset näyttävät toisinaan TOSI epätervellisille :)
tulin pitkästä aikaa tyhjään kotiin töistä. tai oikeastaan jo toisena iltana peräkkäin. ja tuskailin jälleen ruokapolitiikan kanssa (=mitä tänään syötäisiin?) yksin tuskailu on aika tylsää. ei ole ketään keneltä kysyä "mitä syötäs" parhaimmillaanhan ruoka odottaa jo valmiina kun kotiin saavun, joten ei edes tarvitse kysyä, istut vaan pöytään. mutta onneksi miehen työnantaja tietää, että vaimonkin on hyvä joskus tehdä ajatustyötä siellä kotonakin - ja silloin tällöin muistaa miestä iltavuorolla.
no niin. olin siis nälkäisenä jääkaapilla ja postikin piti oikeastaan hakea. niinpä siis nälkäisenä suuntasin vielä postille. (VIRHE) siellä tuli isompi nälkä ja ratkaisuna oli ne ranskalaiset ja lihapullat. ensikerralla teen ruoan ensin ja sitten postille. jaksan vaikka pestä sitä salaattia lisäksi :D
2. olen aika laiska.
onneksi en sentään aina. töissä esimerkiksi en haukottele juuri koskaan. (ihankun se haukottelu kertoisi laiskuudesta jotakin)
3. oikeasti minua ei edes harmita ne ranskalaiset. ne oli hyviä. ehkä näin jälkikäteen hukkasin aika paljon kallista sähköä siinä kun muutaman perunasuikaleen paistoin sopivan kuivakaksi. mutta tehty mikä tehty.
nyt sitten voi alkaa miettiä, jos jaksaisi tehdä huomiseksi ruokaa. ja välttäisi näin saman tuskailun huomenna.

aika ruokakeskeistä siis. mutta ei oteta vakavasti. nyt menen pesemään jälkiruoaksi pätkän kurkkua ja aion keittää vahvat kahvit ja lämmittää raparperipaistosta kaveriksi kahville.

seuraava luku voisikin olla sitten aiheesta miten nämä kaikki tulevat toimeen keskenään vatsassani. (ranskalaiset-lihapullat-vahva kahvi ja raparperipaistos- niin ja se kurkun pätkä :)

jotta tämmöistä.

kesä!

Täällä se on, kesä. Ihana aurinko on saanut puut vihoittamaan ja raparperin, tulppaanit ja krookukset työntämään päänsä mullasta.
Tähän aikaan vuodesta tekemistä on niin, että vaikeus on päättää mistä aloittaa. Eilen sain multasäkin tuparilahjan kylkiäisenä, ja illan vaihtuessa yöhön sitten nautiskelin lämpimästä kesäyöstä vaihtaen ensimmäisiä kesäkukkiani parempiin ruukkuihin. Ah.
Sormet ihan syyhyää... ja kynnen aluset on mustat - kuten allergioita ehkäisevällä terkkarilla kuuluukin olla :D (pesen minä kädet ennenkuin töihin menen ;)
Ja jos sade sää sattuu niin kaappien järjestelty tempaisee mukaansa ihan huomaamattaan... 2 vuotta sitten pakatuista laatikoista löytyy vaikka mitä mielenkiintoista. Ennenkaikkea VALOKUVIA. Ihania valokuvia, joihin liittyy muistoja jos jonkinlaisia. Täytyy ottaakin kamera taas ahkerammin käyttöön... ja muistaa sitten teettää niitä kuvia ihan paperikuviksi - tai suoraan kirjoiksi... ei ne koneella ole ollenkaan niin kivoja.
Mutta, täällä on uutta tupaa testattu enemmän ja vähemmän suunnitelmallisesti. Isot ja pienet pojat kävi eilen, 4-vuotias arvosteli melko selvä sanaisesti huonejärjestelyämme - lähinnä lelujen sijoituspaikkaa. Olivat kuulemma väärässä huoneessa. Juuri se toinen huone on se LEIKKIHUONE. 3-vuotias ampui leikkipistoolilla nuolia vessan oveen. Asia selvisi kun ihmettelin mitä hän on kiskovinaan ovesta pois = "nuolia, ei tullu täti ito leikä" -no hyvä, minähän kielsinkin tekemästä isoa reikää siihen oveen.
Aika inania.
Nyt ei onneksi kuulu epäilyttäviä kolahduksia tai risahduksia. Isossa talossa ne kuulostaa paljon isommille kuin pikku mokissa. (suom.huom.yksin kotona uudessa talossa illan hämärtyessä osa 1)
No niin. Tällaista siis tänne, inanaa.

pitkä matka...

...vessaan, pitkä matka keittiöön, tännehän voi ihan vaikka eksyä!
Me on siis muutettu :) oikeastaan jo jokunen aika sitten, mutta koska nyt välimatkojen kulkemiseen kuluu aikaa (niinku makuuhuoneesta aamukahville ;), niin enhän minä saa edes illan aikana konetta aukastua, saati että selviäisin tänne asti päivittämään kuulumisia.
(todellisuudessa kun nyt asutaan tässä, tulee tehtyä yhtä sun toista mielenkiintoista ja illat hurahtaa ohi vauhdilla)
mutta, kevät on alkanut hyvin, juhlavissa merkeissä, ja juhlia riittää :) onneksi ovat ihania juhlia!

kesä on ihan kohta täällä, ja töissä ainakin syksykin on puheissa koko ajan, minä en sinne asti osaa ajatella, se tulee kun on tullakseen ja aika näyttää mitä sitä sitten.

juuri nyt on hyvä näin ja tästä hetkestä nautitaan.

oma koti kullan kallis - sisältä valmis :)

silta.

Ajatukset ovat jo seuraavassa projektissa nimeltä piha.
Päästin mielikuvituksen valloilleen ja jotakin tällaista olen nyt mielessäni haaveillut :) Näin keväisin se pääsisi oikeuksiinsa, mutta kuivana kesänä olisi ehkä hieman hassu...
Olen väläytellyt myös puheissa jotakin tämän typpistä, jollekin tontin nurkalle.
Aika näyttää mitkä toteutuu ja mitkä ei :)

Mutta, se sade loppui. Taidan lähteä nuuhkimaan kevättä.

ahaa.

Koin ahaa elämyksen. Tajusin miksi aikani ei riitä oikein mihinkään vaikka minullahan pitäisi nyt olla vain sitä aikaa.
Kun minulla nyt on aikaa, niin teen myös iltatöitä - siivojaan töitä :) ne on aika mieleisiä töitä... vaikka välillä iskee toivottomuus kun siellä joku ronttasee kuraisilla saappaillaan ja saat TAAAAS pestä sen lattian. Mutta ihan kohta ovikello toimii (ellei jo toimi) ja sitten ei enää kuraisilla saappaillaan sähkömiehet sun muut rontastele. Että NIIN. Ihan aikuisten oikeasti sähkömiehet on olleet siistejä, että ei valittamista. Ainahan siitä työnteosta pientä sotkua tulee, mutta ei valittamista ole. Olen kuullut sotkuisempiakin tapauksia olleen.
Mutta niin. Loppurutistus on kova, nyt minustakin välillä tuntuu ettei siitä ihan oikeasti valmista tule, vaikka joku muu ehkä jo asuisi tuossa vaiheessa olevassa talossa! Tarkoitus olisi saada sisältä ihan viimeisen päälle valmiiksi ennenkuin muutetaan, että saa sitten oikeasti huokaista sisähommista. Ulkonahan siinä laittamista on vielä vaikka kuinka, mutta se on eri juttu se.
Ja todellisuudessahan olen muuttamisen jo aloittanut, kätevää tästä 100m päästä kantaa laatikollinen kerrallaan, sitä mukaa kun saa kaappeja puhtaaksi.
En tiedä minne aika menee, mutta kovaa kyytiä se menee. Olen miettinyt, että aikookohan se koskaan hiljentää. En tiedä tarvitseekaanko hiljentää, pääasia että hyppää itse kyytiin ja sitten sitä taas mennään!

Näitä ja oman puron solinaa odotellessa, lähtee hän tarkistamaan sen ovikellon soimisen :)
Aurinkoa ja iloa.

hups.

onpaan taas tuo aika vierähtänyt. ja vierähtää toistekin, sen tiedän.

monenlaista. tällä hetkellä ei koe tätä tietokonetta kovin tarpeelliseksi kapineeksi. on niin monta muuta juttua :)

tulen joskus ja kerron enemmän, kun sille taas tuntuu.

mutta on se tärkeää että osaa iloita pienistä jutuista.

kyllin hyvä

Varoituksena, seuraava sisältää enemmän tai vähemmän ammatillista pohdintaa. Ja on ihan puhtaasti vain pohdintaa, eli jonkin asteista asioiden pyörittelyä.
Nimittäin tällä hurjalla 2 kuukauden työkokemuksella voin sanoa, että opiskelut antavat melkolailla vääristyneen kuvan terveydenhoitajan ammatista. Tai sitten minä olen ollut liian sinisilmäinen opiskelija. No, ehkä tuo oli liian jyrkästi sanottu, mutta kyllä se totuus valkeaa vasta työelämään astuessa.
Eräs tapaamani ihminen kertoi haaveilleensa terv.hoitajan ammatista, ja tavanneensa kirurgisella osastolla työskentelevän terveydenhoitajan. Hän oli ihmetellyt terv.hoitajalle, että miksi hän ei ole "omassa ammatissaan", vaan tekee 3 vuorotyötä sh:n tehtävissä. Th oli sanonut, että terv.hoitajan ammatti on oikeasti TOSI raskas - helpommalla pääsee osastotyössä. Minut tuo tapaus pysäytti. Mietin tosissaan että onko tämä raskasta, enhän oikeasti vielä tiedä juuri mitään ammatin vaativuudesta/raskaudesta..
Jossakin määrin uskon vahvasti siihen, että omalla persoonalla voi vaikuttaa siihen, miten raskaan työstään tekee. Kaikkea ei pidä ottaa liian vakavasti, tai henkilökohtaisesti. Jossakin määrin tietenkin on hyvä olla vakavakin, mutta jos asioita jää märehtimään niin sitä onkin kohta semmoisessa suossa ja sieltä pääseminen on varmasti melko vaikeaa.
Siinäpä sitä onkin, kun alkaa luoda pieniä ammatillisia töppösiä omiin jalkoihinsa. Miten uhrautuva terkkari sitä haluaa olla. Tekeekö kärpäsistä härkäsiä, osaako vetää rajan oman ja "muitten" työn välille. Minkä verran tähän kaikkeen sitten vaikuttaa työryhmän paine. Uskallatko olla erillainen. Jos toiset pyrkivät täydelliseen, niin riittääkö sinulle, että pyrit vain siihen "kyllin hyvään", eli siihen mikä kyllä riittää palveluksi, mutta ei ihan tarvitse uida korvia myöten siinä liemessä.
Ja missä menee liiallisen holhouksen/huolehtimisen raja. Jokainen pitää huolen omista asioistaan, joten minkä verran minun pitää sitten huolehtia asiakkaani asioista. Miten valveutuneita nykykansalaisten odotetaan olevan. Ja voinko minä vaatia heiltä valveutumista enemmän kuin naapurihuoneen terkkari, tai vaikka naapuripitäjän terkkari.
Siinäpä sitä. Ehkä ne juuri tästä yrittivät siellä koulussa sanoa, mutta minä en vaan ymmärtänyt. Se loksahti paikalleen nyt. Tähän se ammatillisen kasvun portfolio yritti tähdätä, mutta me vaadittiin sen sijalle ansioluettelo tehtäväksi. (josta muuten olikin enemmän hyötyä, kun en sillon olisi tällaista hienoa pohdintaa ymmärtänyt)
Kyllä sitä omaa tekemistään on hyvä tarkastella.. minulle sanottiin myös että "SITTEN SINULLA EI OLE MUUTA ELÄMÄÄ KUIN TÄMÄ TYÖ". Arhgs. Kotona minulle sanottiin, että "JA MINÄHÄN PIDÄN HUOLEN, ETTÄ SITÄ MUUTA ELÄMÄÄ ON." Joo, tykkään miehestäni. Se palauttaa maan pinnalle tämmöisen liiaksi pohtimaan intoutuvan pienen terkkarin.

Ihan aikuisten oikeesti olen nyt lomalla. Otan vähän perspektiiviä työhöni konttaamalla rakennuksella, lattioita pesten. Sinne tuli muuten kalustukset :)
Vapautuneeseen tunnelmaan, palaten perusasioiden äärelle. (=runebergin torttujen leivontaan)

suuret saappaat

Tai sitten ei. Eihän sitä kenenkään tarvitse astua toisen saappaisiin. Vaan menee niillä omilla saappailla ihan reilusti. Tämän ahaa elämyksen koin tässä hiljattain.
Joskus aina huomaa, että kohta on vuosi melko tiivisti taivallettu polkua pikkumokilta rakennukselle. (isoilla ja vähemmän isoilla saappailla...)Siinä muuten onkin hyvä polku. Polku, jonka minä ihan itse perustin.
Niin, mutta ei sitä vuoden kulumista aina huomaa. Sillon vaan kun pysähtyy ja ihan ajattelee asiaa. Aika vaan on kulunut eikä sitä oikeastaan ole huomannut.
Mutta sen tuntee, että tekemistä on ollut, eikä illalla tarvitse unta odotella. Parempi kun ei ajattele kuinka kauan on rakennettu, voi vielä iskeä vielä väsymys. Liika ajatteleminen on pahasta, tai ainakin se hyvin usein aiheuttaa vaan pahan mielen. Mutta kieltämättä mielessä on käynyt, että kunhan talo on muutto kunnossa, niin tarvii ehkä ihan pienen irtioton tästä ruljanssista. Vaikka omalla tavallaan tästä on tullut arkea meille. Mutta tarviihan sitä siitä arjestakin aina välillä irtiottoja. (Nimenomaan siitä niitä irtiottoja tarvitsee.) Työstä saa irtiottoa aina viikonloppuna vähäsen, mutta arki se vaan jatkuu ja jatkuu.
Jotta summa summarum, vuosi on mennyt vauhdilla eikä rakentaminen vielä kuitenkaan ihan kamalalle tunnu. Nuo saappaat olikin ihan eri juttu. niin.

pakkaspäiviä

Tämmöstäpä meille pääasiassa. Kivaa.
Täytyy pakata kahvia kassiin ja lähteä rakennukselle.
Siellä on kivaa ja tunnelma suorastaan käsinkosketeltava.
Siitä tulee nimittäin jonakin päivänä vielä valmis.
Ja minusta tuli terkkari. ihan valmis. Ja töitäkin on.
Kummasti asiat vaan järjestyy.

mUtta nyt pakkaseen MaRs.

uusi vuosi

Niinpä se kerkesi vuosi taas vaihtua. Laskeskelin päässä että on asuttu 550 päivää tässä pikku mokissa, nukuttu uunin takana yhtä monta yötä. No, ei ihan kaikkia öitä ole kyllä kotona oltu.
Uskon ettei päiviä 100 enempää pikku mokissa enää tule. Triplaamme neliöt kevään aikana, ja se on aika kivaa se.
Rakennuksella on maalailtu. Tänään kävin tekemässä ison loven tiliin tilaamalla laattoja kylppäriin, kodinhoitohuoneeseen ja vessoihin. Ja laminaattia makuuhuoneisiin. Nyt on pintamateriaalit päätetty.
Täältä löytyy värilastut, meille sieltä valittiin 58.Picea, ja siitä se idea sitten lähti... Löysin tänään alennusmyynnistä valmisverhoja, ja kannoin niitä ison kassillisen jemmaan. Sattui niin sopivasti olemaan juuri oikeaa väriä ;)
Ihan oikeastihan en osaa vielä hahmottaa mille talo valmiina sisältä näyttää, kun lattia on vielä ihan liian harmaa, betonilla nimittäin. Ja katto tuvassa vasta vaiheessa myös. Aika lailla on mutu-tuntumalla tehty.
Ja todellisuudessa olenkin kaikkea muutakuin värilastun mukaan sisustaja, laatat on valkattu "alennuskoreista" joten sieltä ei ihan just sitä TIETTYÄ sävyä löydy. Vaan pääasia on että hyvä tulee ja me ite tykätään :) Eikä budjettikaan pauku ihan hurjasti yli. Pitäiskin laskea paljonko tässä on viimeisten kuukausien aikana palanut rahaa.
Mutta, hyvää alkanutta vuotta. Meillä nautitaan pakkas päivistä ja ihmetellään tätä ihanaa vapauden tunnetta kun ei tarvitsekaan lähteä enää kouluun.