Ohhoh. Äskenhän meillä oli vielä 5 viikkoa oikein hyvää aikaa tehdä opinnäytetyötä. Mutta, olemmehan tehneet jo rungon, ja se on hyväksytty ohjaavan open puolelta, joten eikös silloin ole jo suurin työ tehty!? :)
Tekemistä olisi, mutta jotenkin olen onnistunut vain vetelehtimään, ja piirtelemään kummallisia piirrustuksia.
Lauantaina kävin vähän taas remontoimassa. Minun remontointi tarkoittaa siis siivoamista. Ei minusta siellä vielä kamalasti muuten ole hyötyä.. no, olenhan kiskonut laudoista nauloja sekä sorkkaraudalla että vasaralla.
Mutta, myöskin pesuhuone joudutaan purkamaan kokonaan... aluksihan ajattelimme, että jos pelkkä pesu riittäisi, mutta omantunnon kannalta on hyvä katsoa mitä kaikkea sieltä löytyykään...
Noro-mökkiämme on pidetty sekä savupirttinä, että uima-altaana. (ja siis koko mökkiä, ei ainostaan tupaa tai pesuhuonetta!) En tiedä, miten savupiipullisen mökin onnistuu saamaa noinkin mustaksi sisältä.
Ja, aiomme muuttaa viimeistään kesäkuussa. Se on nyt lyöty lukkoon.
Kaiken kaikkiaan nyt tuntuu ihan kivalle taas, olen nimittäin siivonnut sen kamalan byrokratia-kasan keittiön pöydältä, eikä ole tarvinnut koko päivänä antaa niille ajatustakaan. (tosin, en olisi kyllä kerennytkään)
Tässä Noro ulkoapäin. Tuo kuusi joka näkyy kuvassa on myöskin meidän :)
Ja nyt on varmaankin kaivettava ruotsin sanat ja jaksettava vähän edes lukea.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti