lauantai 8. marraskuuta 2008

bongareita ja muuta yhtä fiksua

Kouluun suuttuneena pidin eilen eli perjantaina omaloma päivän ja siinä sitten kahvia hörppiessäni ja hiljaisuutta kuunnellessani sainkin oikein kuningas idean. Tai ei se mikään uusi juttu ollut, semmonen vaan minkä olin unohtanut kokonaan. Nimittäin linnut. Ja lintujen ruokinta. Ikkunasta katsellessani näin jälleen naapurimme Onni-Oravan, joka asuu tuossa lähipuistikossa. Ja oravasta sitten mieleeni juolahti ne tintit. Ja samantien pistin webaston pyörimään ja vartin päästä kurautin paikalliseen jokatavaran kauppaan. Lintulautoja löytyi muutama - ei ollenkaan sieltä mistä olisin luullut niitä löytäväni, mutta onneksi osasin katsoa nurkassa lojuvaan pahvilaatikkoon - sieltä se lintumökki löytyi. Ostin myös talipalloja. Ja kassalla muistin että unohdin ne jyvät. Ajoin siis vielä vihreään rautakauppaamme, siihen jossa on varsin hauskoja myyjiä. Kyseisessä rautakaupassa oli vain 25 kg säkkejä auringonkukan siemeniä. Mutta koska en enää jaksanut ajaa takaisin edelliseen kauppaan, päätin ottaa moisen säkin. Ja mielessäni suunnittelin hyvää selitystä miehelle moisesta hankinnasta.
Kotiin tultuani sitten tein ITSE sopivan kepakon jonka päähän lintulauta sopi. Ja virittelin muutaman talipallon kuusen oksiin. Ja sitten istuuduin keittiön pöydän ääreen odottamaan ruokailijoita. Pimeä kerkesi tulla ennenkuin kerkesin bongata yhtään ruokailijaa laudallani.
Siinä lintuja odotellessani muistui mieleeni yksi talvi vuosia taaksepäin, kun seistä torotimme hievahtamatta puun juuressa siemeniä kämmenellä serkkuystävän kanssa - odottaen että tintit tulevat hakemaan ruokaa kädeltä. Voi niitä aikoja, en tiedä onko aika kullannut muistot, mutta minun mielestä hömötintti kävi nappaamassa siemenen kädeltä. -Niin ainakin muistelen.
Tänä aamuna tintit olivat löytäneet lintulautani. Ja seuraava hankinta on lintukirja. Jos vaikka saisin jonkun mukavan eriskummallisen vierailijan laudalleni talven aikana.
Kunhan nuo maalaislinnut oppivat syömään rauhassa laudalta niin voin alkaa myös kuvaamaan niitä. Tänään tintit olivat nimittäin melko villejä - ja niitä oli PALJON.
Olen tässä miettinyt minkälainen se lintujen ruokkimis riitti oikein on. Kun kuulin että entisellä asukkaalla tässä mökissä olisi sellainen ollut. Toivottavasti nuo tintit ei muista sitä riittiä - tiedä mitä kaikkea täällä alkaa tapahtuakaan, kun minä en osaa ruokkia minkään riitin mukaisesti. Täytynee hieman tässä googlettaa, jos löytäisin jotakin tietoa - etten ihan vallan väärän kulttuurin mukaisesti suorita ruokintaa.

No, tänään on siis seurattu elämää lintulaudalla. Ja tehty polttopuita. Nyt miehellä on menossa moottorisahan putsaus RIITTI.
Tuota voi jo kutsua riitiksi minun mielestä. Bensiini pölähtää -saha on keittiön pöydällä - ja se saa hellää hoitoa. (Toisilla hoidetaan noin vauvaa - meillä moottorisahaa ;)

Mutta, tähän loppuun muisto reilun vuoden takaa, melkein Suomen pohjoisimmalta kohdalta. Eli Utsjoelta. Se oli mukava reissu se. Ajettiin tuosta nuin vaan myös Nuorgamiin sitten. (Ei se Utsjokikaan ollut suunnitelmaan kirjoitettu.)
Kesäisen vehreä kuva siis.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Joku muukin muisteli eilen lintujen kädeltä ruokkimista viedessään talipötkylää pihalle. Kyllä me ainakin velipojan kanssa saatiin tintit kädeltä syömään, etenkin hömötiaiset on sen verran tuttavallisia yleensäkin :)

tiina kirjoitti...

jes, sitten en ihan höpöjä puhu! hömötiaisen minä muistelinkin kädellä käyneen. kunhan tuo vesisade loppuu voin lähteä kesyttämään näitä pihatinttejä :)