mikä kesä.

Säät viileni, mutta ei kesä ole vielä ohi. Vielä eilen laulettiin, että "vielä on lomaa jäljellä..." samalla kun ajeltiin kotia kohti. Oikeasti isännän loma on ihan loppusuoralla, viisi viikkoa meni äkkiä. Mutta melkolailla kerettiin kaikki mitä suunniteltiin. Vielä ehkä hieman lisää mökkeilyä ja tuplasynttärit niin jopa oli loma! Meillähän se pikkuisännän kanssa vielä jatkuu... Huhupuheet kertovat, että joudun totuttelemaan vuorotyöläisen rouvan arkeen. Onneksi minulla on pitkä lista asioista, mitä tehdään SITTEN KUN isäntä palaa töihin. Eli asioita, jotka katkaisevat arkea :)
Mutta, nyt kirjotuksen katkaisee kutsuva hihkaisu... palvelujani tarvitaan.

sosiaalista elämää

Keksin, että kun oikein sosiaalinen tahdon olla, kannattaa mennä tk:lle hengailemaan. Joo, noloa myöntää, mutta sieltä löytyy jututtajia eniten. Ei ole hiljaista hetkeä. Neuvolan aula on ehkä paras. Toki laboratorion aulakin toimii. Poliklinikka ja hammashuolto meillä on vielä pikku-miehen kanssa kokeilematta. Säästetään niitä vielä...
Vaikutusta toki on sillä, että on ollut töissä kyseisessä talossa. Työkaverit, vähän vähemmänkin tutut tulevat jututtamaan, kun ei ole aikoihin näkynyt. Entiset asiakkaat ihmettelevät, että olitkos sinä täällä joskus töissä, kun on tuo ääni vähän tuttu.. ja kertovat kohta innoissaan omia ja lastensa kuulumisia.
No, riittähän näitä jututtajia ihan paikallisissa kaupoissakin. Pienellä kylällä tuttuja ja tutun tuttuja riittää. Mutta tk:ssa on suhteellisen hyvät tuolit istuskella, ja kanttiini, jossa voi poiketa välillä kamun kanssa kahvilla ja jatkaa kohta taas käytävä small talkia xD
Ehei, ei meillä ole tylsää. Aika on mennyt todella nopeasti. Ja ihan oikeasti ei ole VIELÄ hengattu tk:lla muuten vaan -vitsailtu vaan, että aletaan kiertää aulasta toiseen ajan kuluksi. Käyntiä on ollut nyt muuten vaan, omaa ja pikkumiehen. Ja kyllä, 5min labrareissulla venähti tänään 65min helposti. Jotenkin siellä on pienestä miehestäkin tuttua hälinää, aina nukuttaa niin makeasti.
Tämmöistäpä mielenpäällä tällä kertaa, vinkkinä muillekin. En tosin tiedä toimiiko kaikille..

ajan kulua

Jos aika hurahtaa vauhdilla, ettei kerkeä blogiaan muka päivittämään, niin kyllä se on hurahtanut ihan oikeasti, vuosissakin.
Tädin ensimmäinen rakas lähtee syksyllä siihen oikeaan kouluun. EKALUOKALLE. Ei ole totta, täyttää 7 vuotta. Ja se 7 vuotta tarkoittaa sitä, että syksyllä myös avioelämää meillä on takana saman verran. Siis 7, uskomatonta. Eihän me olla edes vielä yhtään vanhoja...? No, nuorenahan sitä mentiin (naimisiin siis). Mutta onhan sitä ikääkin jo mittarissa. Miehen pitäisi pikkuhiljaa alkaa sitä 30 kriisiä kehittelemään ;) (ihan pikkuhiljaa vaan)
Ajankulusta muistutti myös postilaatikkoon kolahtanut kutsu. Mietinpä ihan ääneenkin, että onkohan nämä viimeiset serkku-häät. Se on jännä, jos jotakuta on pitänyt pienestä asti "pienenä", niin sitä ei usko, ei sitten millään, että hekin vaan kasvavat! Ihan vähän haikeaakin, niin sitä on aikuistuttu itse kukin vaan..
Tuosta "pienestä" tuli mieleen pieni-rakas 2-vee, joka isomman miehen sylissä ollessaan koki itsensäkin kovin isoksi ja osoitti sormella ehkä noin 9-vuotiasta tyttöä tuumaten topakasti "tyttö, PIKKU-tyttö!" :)
Tämmöisiä ajatuksia. Keskikesän juhla meni, ja hyvin meni meiltä ainakin. Onneksi meille kesä tuntuu vielä olevan edessä, miehen pitkää lomaa odotellessa siis!

verestelyä

Ensinnäkin, tuo sana "verestää" on minusta vaan niin IHANA. Siitä tulee aina mummo mieleen. Ja mummoa olen ikävöinyt aika monesti, ihan molempia.
Mutta, aika ajoin ajatukset lähtevät vaeltamaan vuosien taakse, ja mieleen tulee mitä kultaisempia muistoja. Noh, eihän ne kaikki nyt niin kultaisiakaan ole... mutta muistoja kuitenkin.
Nyt on aika vähän tullut kuunneltua musiikkia, mutta tietyt kappaleet vievät talveen, lumisille tai kesäisille teille ja kappaleesta riippuen milloin kenenkin autoon..
Ja Sisut vievät hetkessä ystävän kylän asuntoon ja kokeiluihin, mille tee maistuisi sisulla terästettynä. Ja siitä ajatuksesta ollaankin samaisen kämpän lattialla vatsalihastreeneissä valtaisan hihityksen vallassa, ja sitten samantien mieleen juolahtaa videokuvaukset ja serkkupoika juoksemassa iso villapipo päässä navetan nurkan takaa... Toinen muisto johtaa varsin vauhdikkaasti toiseen.
Voi niitä aikoja. Minullakin on siis historiaa.. aika paljon, kaikkea ei edes muista!
Miten niitä onkaan mukava muistella, muistoja, yksin, tai yhdessä. Yhdessä muistellessa on se etu, että toinen muistaa toisen jutun ja muistoissa pääsee paljon pidemmälle näin. (siis olettaen, että on eletty samoja tilanteita :)
Muistoja tulee myös lyhyessä ajassa. Tänä aamuna katsoin pientä poikaani myssy päässä, ja saman tien mieleen tuli tuo sama poika viisi viikkoa sitten sairaalassa, sinivalopedillä samassa myssyssä :)
Niin, täällä nautitaan kiirettömästä elämästä. Kesästä, pienestä rakkaasta, ystävistä, perheestä <3
Ihana kun on aikaa mennä ja tulla, tai ihan vaan istua ja ihmetellä.

pelätä pahinta ja toivoa parasta...

Kylläpä on aika hurahtanut. Ja täällä pölyiset ajatukset vaihtuneet vauvan tuoksuisiin. Vaikka pölyä pölähteli enenevässä määrin ennen synnytystä. Projekti nimeltä autotalli välähteli puheissa enenevässä määrin... mutta nyt kohta kahteen viikkoon siitä ei olekaan taas puhuttu :)
Täällä on ihasteltu ja ihmetelty, tuota pientä täydellistä pakettia joka on lahjaksi saatu <3
Ehkä ammattiini liittyen pelkäsin omalle kohdalle kaiken menevän hankalimman kautta. Synnytyssalissa tippaletkuissa, synnytyksen oltua jo hyvin edennyt totesin miehelle, että ei ne ehkä enää kotiin meitä laitakaan. Johon mies tyynenä totesi, että sille se nyt vahvasti näyttää. (minä ihan totta olin varma, että tehdään turha reissu ja kotiin tullaan vielä. Mutta kotiin tultiin vasta kahtena kappaleena.)
Mietin myös minkälaisen kolauksen imetyksen puolestapuhujana itsetuntoni saa jos imetys ei itsellä onnistukaan tuosta vain.. Kun eihän se tosiaan ole mikään itsestäänselvyys, että se sujuu heti kuin rasvattu, ehei! Mutta pikkumies osottautui ammattilaiseksi touhussa.
Olin myös lähes varma, että olen vuoteen oma ainakin kaksi viikkoa synnytyksen jälkeen. Mutta ihmeen kaupalla olen päässyt itse ylös sängystä alusta alkaen ja muutenkin tämä toipuminen tuntuu ihan ihmeelle... että siitä ollaan kiitollisia!
Niin, ja edellisen päivityksen jälkeen ei kyllä kuudelta ole tarvinnut nousta... että se loppu meni varsin hyvin myös.
Tällä hetkellä hihat menee lahkeiksi ja ajatus ei muutenkaan pysy siinä missä se alun alkaen oli, mutta se kuuluu asiaan...
Ja nyt en enää viitsi oikolukea tätä, joten olkaa hyvä, ihan raakana :D