maitobaarit

Monta asiaa siellä terkka-koulussakin opetettiin, ja monesta on ollut hyötyä myös nyt omaa lasta pyöritellessä. Ja varsin hyödyllinen oli myös työrupeama, jossa sai pyöritellä vastasyntyneitä tuhisijoita.
Toki on tullut asioita eteen, joihin en törmännyt koulussa, enkä töissä.
Esimerkiksi se, että naapuritilan lehmät pitävät ilmeisesti minua jonkinlaisena lajitoverinaan. Voi jee. Tämän vuoksi lenkkini suuntautuvat mieluummin kylälle päin. Luulin aluksi, että vaunuilla on vaikutusta asiaan, että ne luulevat vaunuja kaverikseen ja juoksevat siksi laumana vierellä. Mutta kävin lenkillä ilman vaunuja ja vähintään yhtä innokkaana koko lauma seurasi minua NIIN pitkälle kun aitausta riitti... tutkimustyöni on hivenen kesken, mutta ajattelin yllyttää jonkun muun lenkille sinne myös (jonkun, joka ei imetä). Ja tottakai toivon, että ne lehmät on jotenkin kummallisia. Onneksi säät viilenee ja lehmätkin laitetaan jo kohta navettaan.
Että semmoista.
Muuten, tänään aamulla, jo ennen ylösnousua pihaan ajoi rekka jälleen kerran. Ja näin se paperipino pöydällä taas muuttuu suunnitelmasta projektiksi. Johan siitä on 3 vuotta kun viimeksi pohjan tekoa aloiteltiin.. no, tämä rojekti on nyt VAAN autotalli.

vihertää

Nimittäin minun päässä. Näin ainakin rakas sisareni sanoi <3
Ja tässä asiaa mietittyäni olen tajunnut, että joo, olen siirtynyt HIVENEN ympäristöystävällisempään elämään.
Oikeastaan se tuntuu ihan hyvälle. Olemme vaihtaneet vaippoja jo reilun kolmen kuukauden ajan, mutta jätesäiliö tyhjennetään edelleen samaan tahtiin kuin aiemminkin, 4 viikon välein. Olemme päässeet siis tavoitteeseemme. Eikä se säiliö pursuile yli, tai säkkejä ole ympäri säiliötä, ehei. Luukku mahtuu kiinni hyvin vielä tyhjennystä edeltävänä iltanakin. Tähän on päästy hyödyntämällä kestovaippoja. Kertakäyttöisiäkin meillä käytetään, yöaikaan, mökillä ja muuten reissutessa, että ei ihan vihreitä olla kuitenkaan. Ja jokainen vaipanvaihtaja saa itse päättää minkä vaipan kehiin vetäisee, ettei tosiaan intoilla ihan pinkeenä kuitenkaan.
Löysin näppärät taskuvaipat, mitä vielä suht edullisesti saa uutenakin ja kyllä, olen tykännyt näistä. (eikä mieskään ole moittinut)
Ja toinen, uudempi vihreä teko meiltä on tehokompostorin hankinta. Sitä on vuoden verran jahkattu, ja sitten vaan eräs kaunis iltapäivä pistettiin kärry auton perään ja hurautettiin hakea se tuohon liiterin nurkalle. Ja nyt sitten yritetään lajitella. Ehkäpä saan kohta soittaa jätesäiliön tyhjentäjälle, että voi käydä harvemminkin.
Kai tämä on nyt sitä meidän hiilijalanjäljen pienentämistä. (jostakin olen sellaisesta kuullut ja luulisin sen tarkoittavan nimenomaan tätä!)
No joo, mutta ihan oikeasti minun kampaaja sentään ei ole sanonut minulla olevan vihreitä hiuksia... mutta ehkäpä ensikerralla hänkin huomaa!
Mutta, tämä torstai on hyvä. Aamu alkoi reippaalla vaunulenkillä, tällä kertaa en kastunut. Kohta siirrymme penkkiurheilun pariin, sitä ennen kahvia ja porkkanapiirakkaa. Ja se suodatinpussi sinne kompostoitaviin ;)

pään sisältöä.

Olen miettinyt, miten suuren murheen kohdatessa omat murheet tuntuukin ihan mitättömille. Viimeisen viikon ajan olen miettinyt taas sairauksia ja kuolemaa. Miten elämä tuntuukaan epäoikeudenmukaiselle. Miksi pieneltä pojalta viedään äiti. Miksi joka toisella tuttavalla tuntuu olevan sairautta, psyykkistä tai fyysistä. (siis sille minusta tuntuu)Annetaanko ihan oikeasti jokaiselle sen verran kärsimystä, kuin itsekukin jaksaa. Miksi toinen jaksaa enemmän kuin toinen, ihan vaikka vaan kuunnella vauvan itkua?
-Niin. Miksi toisilla on oikeus valita antavatko sairaan lapsen syntyä tähän maailmaan. Toisille ei sitä mahdollisuutta anneta. Enemmän ja vähemmän sairaita lapsia syntyy, vaikka kaikki mahdolliset tutkimukset on tehty, ja tervettä odotetaan... (luin aiheesta mielipidekirjoituksen ja siitä syystä olen tätäkin pohtinut)
Mutta oikeasti minun mielestä jokaisella lapsella on oikeus syntyä tänne rakastettavaksi. Ja ne pienet ihmistaimet saa aikuisetkin (ainakin minut) miettimään, miten sitä voisikaan olla aikuinenkin tyytyväinen vain niihin perustarpeisiinsa.
Kunhan on ruokaa, kuivaa vaatetta ja syliä niin elämän aurinko paistaa.

Noh. Tästähän tuli nyt ihan sillisalaatti, ei päätä eikä häntää. Isoja ajatuksia sotkettu keskenään. Mutta tällaisia minun päässä nyt vaan liikkuu, ja jollakin tavalla ne kietoutuu toisiinsa. Suuret kysymykset jäävät leijumaan ilmaan. Varmasti jonakin päivänä saan näihinkin vastauksen.

kiitollisuutta

"Aina sisimpääni asti olen ihme suunnaton
Sinä punoit taitavasti pienen ihmisolennon
Jo ennen syntymäänikin laskit joka minuutin
Kaikki päiväni Sinun kirjaasi kerran kirjoitettu on

Sinä muistat joka solun, kaiken piirsit tarkasti
Sinä tunnet joka polun, joka tulee eteeni
En muuta voi kuin painaa pään, jäädä ihmettelemään
Minä vaikenen, mutta tiedän sen: Olet aina kanssani... " (P.Simojoki)

Ukki, eno ja sedän vaimo, eli täti lauloivat eilen kauniisti pienen miehen alun juhlassa. Ja silmiä sai pyyhkiä kyyneleistä muutkin kuin äiti.
Meillä ollaan kiitollisia tästä kaikesta mitä on saatu. Ihana poika, oma uusi koti. Ihana perhe, äidit ja isät lähellä, sisarukset perheineen, ystävät...
Pieniä "käppi"-päisiä poikia ja hameet hulmuten juoksevia tyttöjä pihalla katsellessa mietin, että miten sitä muistaisikin olla kiitollinen aina. Liian usein se nurina ja narina mieli tunkee pintaan.

Mutta tämä päivitys jää lyhyeksi, koska me lähdetään kiitollisina katsomaan pientä serkkutyttöä ja ihanaa 2-vuotiasta serkkupoikaa. Tädin rakkaita. (tervehditään niitä aikuisiakin ;)

Loppuun vielä vähän Johanna Kurkelaa, tämän eilen lauloi samainen täti-ihminen, kiitos!

"Missähän sut tehtiin?
Tähtien tuolla puolella
muovailtiin huolella...

...Kaunis pieni ihminen
Sä olet ainutlaatuinen
Mitä vastaan tuleekaan,
toista sua ei milloinkaan"

mikä kesä.

Säät viileni, mutta ei kesä ole vielä ohi. Vielä eilen laulettiin, että "vielä on lomaa jäljellä..." samalla kun ajeltiin kotia kohti. Oikeasti isännän loma on ihan loppusuoralla, viisi viikkoa meni äkkiä. Mutta melkolailla kerettiin kaikki mitä suunniteltiin. Vielä ehkä hieman lisää mökkeilyä ja tuplasynttärit niin jopa oli loma! Meillähän se pikkuisännän kanssa vielä jatkuu... Huhupuheet kertovat, että joudun totuttelemaan vuorotyöläisen rouvan arkeen. Onneksi minulla on pitkä lista asioista, mitä tehdään SITTEN KUN isäntä palaa töihin. Eli asioita, jotka katkaisevat arkea :)
Mutta, nyt kirjotuksen katkaisee kutsuva hihkaisu... palvelujani tarvitaan.